
![]() |
![]() |
|
|
17.02.2010 Veritaksella vahva vuosi – maksutulo kasvoi 11 prosenttiaLEHDISTÖTIEDOTE: Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009
– Veritaksen vakuutusmaksutulo kasvoi lähes 11 % ja nousi 371,6 Veritas Eläkevakuutus vahvisti asemiaan markkinoilla vuonna 2009. Yhtiön vakuutusmaksutulo nousi 371,6 miljoonaan euroon edeltävän vuoden 335,4 miljoonasta eurosta. Kasvua tuli siis kokonaista 10,8 %. ”Meillä on ollut tavoitteena tehdä järjestelmällistä työtä maksutulomme kasvattamiseksi, ja täytyy kyllä sanoa, että onnistuimme erinomaisesti. Erityisen tehokkaita olimme TyEL:ssä. Vaikka palkkasumman arvioidaan koko maan tasolla pienentyneen viime vuonna, meidän TyEL-maksutulomme kasvoi 12,3 %”, toteaa Veritas Eläkevakuutuksen tj Jan-Erik Stenman yhtiön vuoden 2009 tuloksen ja toiminnan kehittämisestä. Sijoituksissa valoisammat näkymät Veritas Eläkevakuutuksen sijoitukset tuottivat 10,8 % vuonna 2009 (-15,5 vuonna 2008). Hyvää tulosta siivittivät erityisesti noteeratut osakkeet, jotka tuottivat 45,3 %. Myös korkosijoitusten ja kiinteistöjen tuotto oli vakaa: 6,7 % ja 5,2 %.
”Globaalit sijoitusmarkkinat elpyivät ennätyssuurten elvytyspakettien ansiosta samaa tahtia kuin talouden alamäki loiventui vuonna 2009. Vaikka eritoten pienten yhtiöiden on vaikea löytää rahoitusta ja vaikka työttömyys edelleen nousee, näyttää 1930-luvun laman kaltainen skenaario hetki hetkeltä yhä epätodennäköisemmältä”, analysoi Veritas Eläkevakuutuksen sijoitusjohtaja Staffan Sevón. Yhtiön sijoitussalkun arvo oli vuoden 2009 lopussa noin 1,9 miljardia euroa. Keskimäärin Veritaksen sijoitukset ovat tuottaneet viimeisten 5 vuoden aikana 4,3 % ja viimeisten 10 vuoden aikana 4,7 %. Vakavaraisuus edelleen vankka Veritas Eläkevakuutuksen vakavaraisuus vahvistui viime vuonna. Vakavaraisuusaste oli vuoden lopussa 21,3 % (16,7) eli noin 3,0-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden. Ilman vakavaraisuussääntöihin tehtyjä lievennyksiä vakavaraisuusaste olisi ollut noin 16,4 % eli 2,3-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden. Yhtiön toimintapääoma nousi 333,5 miljoonaan euroon edellisvuoden 240,0 miljoonasta eurosta. Veritaksen asiakkaat hyötyvät hyvästä tuloksesta asiakashyvitysten määrässä, joka kasvoi edellisvuodesta. Veritas siirsi asiakashyvityksiin 3,9 miljoonaa euroa (3,0) vuodelta 2009 eli 0,3 % vakuutetusta palkkasummasta. Veritas on kasvanut vuoden aikana myös työntekijöiden määrässä laskettuna. Yhtiössä oli keskimäärin 132 työntekijää vuonna 2009 (129). Yhtiön toiminta jatkui tehokkaana: hoitokustannusprosentti oli 85,9 (84,6).
VERITAS ELÄKEVAKUUTUS
Lisätietoja |
Veritas Eläkevakuutus Puh. 010 55 010 | |
| Copyright (c) 2010 Veritas Eläkevakuutus
|