
![]() |
![]() |
|
|
08.04.2010 Veritas voitti TyEL-vakuutusten siirroissaVeritas Eläkevakuutus kohensi asemaansa työntekijöiden TyEL-vakuuttajana. Yhtiön TyEL-palkkasumma kasvoi 31 miljoonalla eurolla vuoden 2010 toisella vakuutusten siirtokierroksella. Kuluvan vuoden toinen työeläkevakuutusten siirtomahdollisuus yhtiöstä toiseen sujui Veritas Eläkevakuutuksen kannalta erittäin myönteisissä merkeissä. Yhtiön vakuuttama TyEL-palkkasumma kasvoi lähes ennätysmäisesti, mikä merkitsi noin 6,8 miljoonan euron lisäystä vakuutusmaksutuloon. Yrittäjien YEL-vakuutuksia Veritas sai 36 vähemmän, kuin menetti. ”Päättyneen siirtokauden kokonaistulos on muutaman vuoden aikajänteellä katsottuna ylivoimaisesti paras, joten olen erittäin tyytyväinen. Me vakuutamme nyt 651 työntekijää enemmän kuin vuoden alussa. Tämä on hieno luottamuksen osoitus suomalaisilta työnantajilta erityisesti näinä vaikeina aikoina. Arvostamme sitä todella paljon ja aiomme osoittaa, että olemme tämän luottamuksen arvoisia”, Veritas Eläkevakuutuksen myyntijohtaja Michael Röllich toteaa yhtiön siirtotuloksesta.
31. maaliskuuta 2010 mennessä siirretyt TyEL-ja YEL-vakuutukset tulevat voimaan Veritaksessa 1.7.2010. |
Veritas Eläkevakuutus Puh. 010 55 010 | |
| Copyright (c) 2010 Veritas Eläkevakuutus
|