Tilapäinen työnantaja
Työntekijöitä vain toisinaan
Tilapäisillä työnantajilla on vain satunnaisesti työntekijöitä ja heidän puolen vuoden aikana maksamansa palkkasumma jää alle 7 386 euron (vuonna 2010). Tilapäinen työnantaja hoitaa vakuuttamisvelvollisuutensa ilman erillistä vakuutusta ilmoittamalla kaikki saman kuun aikana maksamansa palkat Veritas Eläkevakuutukseen ja maksamalla ilmoituksen perusteella määräytyvän lopullisen vakuutusmaksun. Palkat on ilmoitettava ja vakuutusmaksu maksettava palkanmaksua seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä.
Tilapäiset työnantajat eivät ole oikeutettuja asiakashyvityksiin. Halutessaan tilapäinen työnantaja voi solmia vakuutussopimuksen kanssamme ja päästä näin hyvitysten kertymisen piiriin.
|