
![]() |
![]() |
|
HallitusHallitus vastaa yhtiön toiminnastaHallituksen tehtävänä on varmistaa, että Veritas Eläkevakuutusta johdetaan ammattitaitoisesti ja terveitä toimintaperiaatteita noudattaen ja että toiminta on tarkoituksenmukaisesti järjestetty. TyöjärjestysHallituksen tehtäviin kuuluu hallituksen työjärjestyksen, yhtiöjärjestyksen ja lakien mukaisesti mm.
Hallitus tekee vuosittain itsearvioinnin. Itsearvioinnissa tarkastellaan myös hallituksen työjärjestystä, joka päivitetään tarvittaessa.
Hallituksen jäsenten valitseminenVeritas Eläkevakuutuksen yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu vähintään neljä ja enintään kaksitoista jäsentä. Hallintoneuvosto valitsee syyskokouksessaan hallituksen jäsenet kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenille valitaan vähintään kolme ja enintään kuusi henkilökohtaista varajäsentä. Vakuutuksenottajien ja vakuutettujen on oltava edustettuina työeläkevakuutusyhtiön hallituksessa. Hallituksen jäsenistä vähintään neljäsosa valitaan työnantajien ja samoin vähintään neljäsosa työntekijöiden keskusorganisaatioiden ehdotusten pohjalta. Vakuutuksenottajilla ja vakuutetuilla tulee olla yhtä monta edustajaa, jotka yhdessä muodostavat vähintään puolet hallituksen jäsenistä. Hallituksen jäseneksi ei voi valita henkilöä, joka on täyttänyt 67 vuotta ennen toimikauden alkua. Hallituksen jäsenten tulee olla maineeltaan moitteettomia ja hyvin perehtyneitä työeläkevakuutustoimintaan. Hallituksessa on myös oltava sijoitustoimintaa koskevaa laajaa asiantuntemusta. Kuukausittaiset hallituksen kokouksetHallitus kokoontuu yleensä kerran kuukaudessa heinäkuuta lukuun ottamatta. Hallitus valitsee vuosittain vuoden ensimmäisessä kokouksessa puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi valitaan vakuutettujen edustajien ehdottama henkilö. Yhtiön toimitusjohtajalla ja hallintoneuvoston puheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa. Päämatemaatikolla on läsnäolo- ja puheoikeus kokouksissa, joissa käsitellään hänen toimialaansa liittyviä asioita. Johtoryhmän jäseniä ja muita asiantuntijoita kutsutaan kokouksiin tarvittaessa, kun käsiteltävät asiat liittyvät heidän vastuualueeseensa tai erikoisalaansa, ja heillä on silloin puheoikeus. Hallituksen valiokunnatNimitys- ja palkitsemisvaliokunnan sekä tarkastusvaliokunnan jäseninä on valiokuntien puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja ja kaksi jäsentä, joista toinen on hallituksen varapuheenjohtaja. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee hallituksen päätettäväksi tulevia nimitysasioita sekä nimityksiin liittyviä palkkaetuasioita ja muita työtehtävään liittyviä ehtoja. Tarkastusvaliokunta käsittelee yhtiön taloudelliseen tilanteeseen, taloudelliseen ja muuhun raportointiin ja sisäiseen valvontaan liittyviä asioita. PalkkiotHallituksen jäsenten palkkiot vahvistaa hallintoneuvosto. Tiedot hallituksen jäsenille maksetuista palkkioista löytyvät Veritas Eläkevakuutuksen virallisen tilinpäätöksen liitteistä. Hallituksen jäsenet vuonna 2010Veritas Eläkevakuutuksen hallintoneuvosto valitsi syyskokouksessaan marraskuussa 2009 uudelleen kaikki hallituksen jäsenet toimikaudelle 2010. Hallitukseen kuuluvat Kaj-Gustaf Bergh, toimitusjohtaja (EK) |
Veritas Eläkevakuutus Puh. 010 55 010 | |
| Copyright (c) 2010 Veritas Eläkevakuutus
|