
![]() |
![]() |
|
TiedottaminenAvointa viestintääVeritas Eläkevakuutukselle on tärkeää, että sidosryhmät voivat aktiivisesti seurata yhtiön toimintaa, kehitystä ja taloudellista tilannetta. Veritas Eläkevakuutus pyrkii jatkuvaan ja avoimeen vuoropuheluun sidosryhmiensä kanssa. Viestinnän tulee olla täsmällistä, selkeää ja korkeatasoista. Veritas Eläkevakuutus tiedottaa yhtiön taloudellisesta tilanteesta neljännesvuosittain julkaisemalla lehdistötiedotteita, tuloskatsauksia ja -raportteja. Lisäksi yhtiön edellisvuoden toiminnasta julkaistaan vuosittain vuosikertomus ja tilinpäätös. Taloudelliset tiedot löytyvät myös yhtiön verkkosivuilta tulostiedot kohdasta. Yhtiö tiedottaa myös muista liiketoimintaan liittyvistä tärkeistä tapahtumista julkaisemalla lehdistötiedotteita verkkosivuillaan. Verkkosivuilta löytyy paljon muutakin tietoa yhtiön toiminnasta, tavoitteista, palveluista ja palveluverkostosta. Verkkosivuilla olevaa tietoa päivitetään jatkuvasti. Veritas Eläkevakuutuksen yritysviestinnästä vastaa yhtiön markkinointiviestintä. Yhtiön mediapalvelusta löytyvät markkinointiviestinnän yhteystiedot ja tapahtumakalenteri, josta käy ilmi esim. taloudellisen raportoinnin aikataulu. |
Veritas Eläkevakuutus Puh. 010 55 010 | |
| Copyright (c) 2010 Veritas Eläkevakuutus
|