Oikea eläkkeelle jäämisen ajankohta kannattaa miettiä oman elämäntilanteen pohjalta. Jos terveyttä ja intoa riittää, miksi jäädä eläkkeelle alimmassa eläkeiässä?Sirpa Konki

Vanhuuseläkkeeseen kannattaa alkaa valmistautua ajoissa!

Kuka olet?

Olen Sirpa Konki, 68v. Minulla on takana pitkä työura erilaisissa IT-puolen tehtävissä, josta siirryin eläkkeelle reilu vuosi sitten. Kun on takana yli 50 vuoden työura, ja työ on ollut tärkeä osa elämää, muutos on iso! Se vaatii koko elämän uudelleen suunnittelua perheen arjen rutiineista lähtien. Ottaa aikaa totuttautua pois aiemmasta elämänrytmistä; vieläkin välillä sunnuntaisin tulee tunne, että pitää alkaa valmistautua töihin lähtöön. Alku siis sujui totutellessa uuteen elämäntilanteeseen, mutta nyt alkaa jo tuntua, että eläkkeellä olo on kivaa!

Loppujen lopuksi olen kuitenkin selvinnyt tilanteesta hyvin, sillä aloin valmistautumaan eläkkeelle jäämiseen hyvissä ajoin: hankin tietoa, verkostoja ja harrastuksia jo ennen eläkkeelle jäämistä. En siis jäänyt tyhjän päälle, kun työt päättyivät. Olen mukana muun muassa kahden eri eläkeläisten yhdistyksen toiminnassa. Yhdistystoiminta tuo monenlaista virikettä arkeen, muun muassa matkoja ja jäsentapahtumia. Odotankin innolla toiminnan aktivoitumista koronan jälkeen. Eläkkeellä ollessa minulla on ollut myös aikaa hoitaa iäkästä sukulaistani, jonka lähiomaiset asuvat kauempana. Tällaiset vapaaehtoistyöt tuovat mielekästä tekemistä eläkepäiviin.

Miten apua sait Veritaksesta eläkettä suunnitellessasi?

Olen työskennellyt viimeiset työvuoteni eläkealalla, joten minulla oli jo valmiiksi paljon yleistä tietoa eläkkeisiin liittyen. Veritaksen eläkeneuvonnasta sain tietoa muun muassa työskentelyn jatkamisesta alimman eläkeiän jälkeen. Pohdin aikoinaan myös osittaisen eläkkeen mahdollisuutta. Koska asia oli silloin vielä uusi, hain tietoja monista eri lähteistä. Halusin hahmottaa, onko osittaisen eläkkeen nostaminen kannattavaa ja miten se vaikuttaa vanhuuseläkkeen määrään. Koin Veritaksesta saamani ennakkolaskelmat ja työeläkeotteen hyödylliseksi siinä vaiheessa, kun aloin miettiä eläkettä. Ne auttoivat eläkkeen määrän pohdinnassa. On myös olemassa erilaisia laskureita, joiden avulla voi itse hahmotella, kannattaako jäädä eläkkeelle nyt vai olla vielä jonkin aikaa töissä.

Onko sinulla vinkkejä vanhuuseläkettä pohtivalle?

Eläkkeelle jäämisen oikea ajankohta saattaa mietityttää. On tärkeää miettiä asiaa omasta elämäntilanteestaan käsin. Jos on lapsenlapsia, joiden kanssa haluaa viettää aikaa, niin eläkepäivät ymmärrettävästi houkuttavat. Jos kuitenkin on terveyttä ja intoa, kannattaa jatkaa työskentelyä pidempään! Eläkeaika voi olla pitkäkin, joten eläkkeelle ei ole pakko kiirehtiä heti alimmassa eläkeiässä. Kannattaa rauhassa pohtia eläkettä eri kulmista ja hankkia tietoja päätöksen tueksi – varmuus oikeasta ajankohdasta tulee kyllä! Veritaksen asiantuntijoiden apua kannattaa käyttää omien ajatusten tueksi, mutta päätös täytyy tehdä itse!

Yrittäjien eläkevakuuttaja Veritas kuulee ja kertoo asiakkaiden vinkit ja tarinat. Löydät ne myös sosiaalisen median kanavistamme: #asiakastarina