Tapio Peltomäki, asiakastarina, hän neuvoo yrittäjiä tehdä suunnitelma eläkeajaksi
Monet yrittäjät jäävät tyhjän päälle, koska kaikki heidän ihmisverkostot ovat liittynet työelämään.Tapio Peltomäki

Yrittäjä, tee suunnitelma eläkeajaksi etukäteen

Facebooktwitterlinkedin

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Tapio Peltomäki, 62-vuotias eläkeläinen, entinen Turun Tilikeskuksen omistaja-yrittäjä ja hallitusammattilainen.

Mitä apua olet saanut Veritaksesta?

Kun aloitin Turun Tilikeskuksessa vaihdoimme toisesta työeläkeyhtiöstä Veritakseen, koska halusin henkilökohtaista palvelua ja paikallisuutta. Olemme olleet Veritaksen tyytyväisiä asiakkaita pian 12 vuotta. Veritaksessa asiakasta palvelee ihminen, mikä on todella arvokasta.

Olemme saaneet Veritakselta apua myös työkyvyn ylläpitoon ja luoneet yhdessä toimivan työhyvinvointiohjelman. Monet Tilikeskuksen asiakkaat kaipaavat neuvoja työeläkkeisiin liittyen, myös siinä Veritas on tukenut.

Tuoreena eläkeläisenä arvostan myös apua jota sain, kun päätin myydä yrityksen ja jäädä pois työelämästä. Veritaksella on toki hyvät laskurit netissä, mutta eläkkeelle jääminen on iso päätös. Tuntui turvalliselta varmistaa oikealta ihmiseltä, että kaikki meni varmasti oikein.

Onko sinulla vinkkejä muille tuoreille eläkeläisille?

Tehkää suunnitelma siitä, mitä aiotte tehdä työelämän loputtua. Monet yrittäjät jäävät tyhjän päälle, koska kaikki heidän ihmisverkostot ovat liittynet työelämään. Kannattaa myös pitää fyysisestä kunnostaan huolta, se pitää kehon ja mielen kunnossa. Jos sinulla on elämänkumppani, on hienoa, jos voitte harrastaa eläkkeellä yhdessä. Siihen ei ehkä ennen ole löytynyt aikaa.

Yrittäjien eläkevakuuttaja Veritas kuulee ja kertoo asiakkaiden vinkit ja tarinat. Löydät ne myös sosiaalisen median kanavistamme: #asiakastarina