Eläke- ja kuntoutusratkaisija Sisko Lipponen

Sisko – Eläke- ja kuntoutusratkaisija

Erilaiset kuntoutuspolut tuovat vaihtelua työpäiviin

Olen työskennellyt eläke- ja kuntoutusratkaisijana Veritaksessa syksystä 2017 alkaen. Työtehtäväni koostuvat työeläkekuntoutuksen eri työtehtävistä, joihin kuuluvat päätökset, asiakkaiden ohjaus ja neuvonta sekä yhteistyö eri kuntoutuksen toimijoiden kanssa, kuten terveydenhuolto, Kela, TE-toimistot, työnantajat ja yritykset, palveluntuottajat, oppilaitokset. Jokaisen asiakkaan kuntoutuspolku takaisin työelämään on erilainen ja yksilöllinen, ja se tuo runsaasti vaihtelua työn sisältöön ja työpäiviin.

Monipuolinen työhistoria

Aikaisemmasta työhistoriastani on ollut hyötyä nykyisessä työssäni. Minulle on kertynyt työkokemusta sosiaalitoimen sekä työvoimahallinnon eri työtehtävistä Suomessa ja Ruotsissa yli 20 vuoden ajalta. Olen työskennellyt mm. vammais- ja vanhuspalveluissa, työikäisten työllistymiseen liittyvissä eri kuntoutus- ja ohjaustehtävissä, vs. sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa, projektikoordinaattorina ja esihenkilötehtävissä. Ansiotyön ja perheen ohessa olen suorittanut sosionomin (AMK & YAMK) opinnot ja sosiaalityön aineopinnot.

Sitkeyttä ja laaja-alaista osaamista

Työssäni tarvitsee monipuolista sosiaaliturvajärjestelmän tuntemusta, ymmärrystä yhteiskunnassa tapahtuvista ja työelämää koskettavista muutoksista, hyviä vuorovaikutustaitoja ja jatkuvaa oman osaamisen kehittämistä. Lisäksi sitkeästä luonteesta on etua, eikä joustavuudesta ja huumorintajustakaan ole arjen eri työtilanteissa haittaa. Työskentely eläkevakuuttamisen parissa on laajentanut näkemystäni siitä, miten monista eri työkykyyn liittyvistä haasteista huolimatta paluu takaisin työelämään mahdollistuu.

Asiakkaiden onnistumiset työn suola

Minua inspiroi työni moninaisuus ja laajuus. Ratkaisut eivät aina ole niin suoraviivaisia, ja usein tietoa ja osaamista pitää kysyä ja etsiä muilta asiantuntijoilta ja yhteistyökumppaneilta. Työ on sopivan vaihtelevaa, eikä yhtä oikeaa vastausta aina ole olemassa. Työpaikalla luotamme toisiimme, ja työkaverilta on aina helppo kysyä neuvoa ja näkemystä tarvittaessa.

Tämän työn ehdoton suola on se, kun monien eri mutkien ja kiemuroiden jälkeen asiakkaan työhön paluussa useimmiten onnistutaan. Asiakkaat ovat hyvin motivoituneita. Uuden terveydentilalle soveltuvan ammatin löytyminen ei aina ole välttämättä helppoa. On erittäin palkitsevaa, kun asiakkaat kertovat työhön paluun sujuvan ja työuran jatkuvan. Ja silloin kun kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan, yritetään parhaamme mukaan yhdessä ottaa niistä tilanteista oppia ja kehittää asioita eteenpäin.