Veritas on vastuullinen kiinteistösijoittaja. Tavoitteenamme on saada kaikki omistamamme kiinteistöt täysin hiilineutraaleiksi vuoteen 2030 mennessä.
Kaikki Veritaksen kiinteistöjen käyttämä energia (lämpö ja sähkö) on ollut päästötöntä vuodesta 2022 lähtien.
Päästöt
Veritas on jo loppusuoralla kiinteistöjen hiilineutraalisuusmatkalla, joten hiilidioksidipäästöjen pienentäminen on merkittävästi aiempaa haastavampaa. Koska kiinteistöissä käytetään uusiutuvaa energiaa, merkittävimmät päästölähteet ovat jätteet ja kylmäaineet. Vuonna 2024 Veritaksen kiinteistöjen hiilidioksidipäästöt olivat 418 tCO2. Viime vuoteen verrattuna päästöt nousivat 27 prosenttia. Tämä johtui pitkälti kylmäainetäytöistä, joita toteutettiin vuoden 2024 aikana. Kylmäainetäyttöjä ei tehdä joka vuosi, joten ne kasvattavat päästöjä yksittäisinä vuosina. Vuoteen 2020 verrattuna päästömme ovat vähentyneet 80 prosenttia.
Vuonna 2024 Veritas panosti jätemäärien ja päästöjen seurantaan ja loi seurantasivuston, johon kerätään eri toimijoiden data samaan paikkaan. Uudistuksen myötä pystymme seuraamaan määriä ja päästöjä paremmin ja tekemään harkitumpia toimia näiden suhteen. Tavoitteenamme on, että tästä tuleva hyöty realisoituisi vuoden 2025 aikana. Lisäksi lähivuosien tavoitteenamme on vähentää kylmäaineiden päästöjä.
Kiinteistöjen päästövähennykset ja muita tunnuslukuja
| wdt_ID | New column | 2024 | New column |
|---|---|---|---|
| 16 | 2024 | 2023 | |
| 17 | Hiilidioksidipäästöt (tCO₂e)* | ||
| 18 | Suorassa omistuksessa olevat kohteet | 418 tCO₂e | 328** tCO₂e |
| 20 | Näiden kohteiden kiinteistömassa, suhdeluku | 0,02 kgCO₂/m³ | 0,05 kgCO₂/m³ |
| 23 | Vedenkulutus (m³) | ||
| 24 | Suorassa omistuksessa olevat kohteet | 55 333 m³ | 53 265 m³ |
| 26 | Energiankulutus | ||
| 27 | Sähkönkulutus | 12 103 mWh | 14 853 mWh |
| 28 | Lämmitys | 16 092 mWh | 17 152 mWh |
| 29 | Uusiutuvan osuus |
100 % | 100 % |
| 30 | Uusiutumattoman osuus |
0 % | 0 % |
| 31 | Oman tuotannon osuus |
944 mWh | 127 mWh |
| 32 | Jäähdytys | 90 mWh | 121 mWh |
| 34 | Jätteet*** | ||
| 35 | Kierrätysaste | 58 % | 57 % |
| 36 | Hyötykäyttöaste | 100 % | 100 % |
* Päästölaskennan on suorittanut ulkopuolinen palveluntarjoaja, ja se pitää sisällään ne kiinteistöt, jotka ovat Veritaksen suorassa omistuksessa. Lukuihin ei sisälly osaomisteisia kohteita. Suorien omistuksien osalta laskelmissa on huomioitu Scope 1 (Tuotettu energia ja kylmäaineet), Scope 2 (ostettu energia) ja valitut Scope 3 -päästöt (jätteet, jälleenmyyty energia ja veden päästöt).
** Oikaistu vertailukelpoiseksi. Viime vuoden laskentaan oli virheellisesti sisältynyt sellaisten kiinteistöjen jätteitä, joita Veritas ei omista.
*** Data kattaa suurimman osan Veritaksen omistuksessa olevista kiinteistöistä. Kattavuuteen vaikuttavat palveluntarjoajilta saatavat tiedot, jotka vaihtelevat palveluntarjoajan mukaan.
Rakennuttamisprojektien suunnitteluohjeita päivitetään vuosittain, jotta pystymme saavuttamaan vuodelle 2030 asetetut tavoitteemme ympäristövastuullisuuden, energiatehokkuuden, kiertotalouden sekä hiilineutraalisuuden saralla.
Kestävyyskriteerit ja energiatehokkuus
Vuoden 2024 kiinteistömarkkinoilla nähtiin asteittaisen elpymisen merkkejä, kun korkojen lasku ja vakaammat talousnäkymät alkoivat tukea sijoitusaktiviteettia. Logistiikka ja asunnot säilyivät houkuttelevimpina sektoreina, vaikka asuntomarkkinoita varjosti paikoin ylitarjonta. Toimistosektori kamppaili edelleen korkeiden vajaakäyttöasteiden kanssa ja sijoittajakysyntä keskittyi prime-kohteisiin eli arvostetuilla alueilla sijaitseviin toimitiloihin. Rahoituksen saatavuus parani vuoden aikana, mutta kustannukset pysyivät korkeina. ESG-vaatimukset ja energiatehokkuus nousivat yhä tärkeämmiksi, mikä ohjasi sijoittajien päätöksiä ja markkinoiden kehitystä.
Teimme vuonna 2024 useita pienempiä energiahankkeita. Uusimme esimerkiksi automatiikat neljään toimistotaloon. Nämä hankkeet mahdollistavat kohteiden järkevämmän etäkäytön ja sitä kautta lisää energiansäästöjä. Lisäksi sosiaalinen vastuullisuus paranee, kun kiinteistöjen olosuhteita pystytään hallinnoimaan aiempaa paremmin.
Veritaksen tavoitteena on vuosittain laajentaa sertifioitujen kohteiden määrää. Veritaksen käyttämä BREEAM-luokitus on Euroopan johtava rakentamisen ympäristöluokitusjärjestelmä, jolla on omat järjestelmänsä uudis- ja korjausrakennuksille. Vuonna 2024 päivitysvuorossa oli kuusi eri kiinteistöä, joista jokainen saatiin tehtyä vuoden 2024 aikana.
Kiinteistöjen etäkäyttöön panostettiin edelleen vuonna 2024 merkittävästi. Kiinteistön tekniikan toimivuuden jatkuva seuranta on avainasemassa sekä energiakulutuksen että olosuhteiden optimoinnissa.