Hyvä 6,5 prosentin sijoitustuotto

Sijoitukset tuottivat hyvin, 6,5 prosenttia, ja sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin olivat 159,4 miljoonaa euroa. Parhaiten tuottivat osakesijoitukset, mutta korkotason rajun laskun vuoksi hyvän luottoluokituksen yrityslainojen tuotto ylsi aivan osakesijoitusten tuottotasoon.

Yhdysvaltain talous näytti monen elvytysvuoden jälkeen vihdoin tervehtyneen ja dollari sekä yhdysvaltalaiset osakkeet vahvistuivat vuoden aikana. Yhdysvalloissa ryhdyttiin ennakoimaan korkojen nostoa alkuvuonna, mutta raaka-ainehintojen, varsinkin öljyn, vahva lasku ja siitä johtunut maltillinen inflaatio, käänsivät korot loppuvuotta kohti taas laskuun. Korkomarkkinoiden ja valuuttamarkkinoiden hintaheilahtelut olivat varsin vahvoja vuoden aikana.

Euroopassa keskuspankin toivottiin ryhtyvän ripeästi elvytystoimiin. Elvytyspäätös kuitenkin viipyi, mikä näkyi eurooppalaisten osakkeiden arvonkehityksessä. Elvytyspäätöksen toteuduttua vuodenvaihteen jälkeen osakemarkkinat ovat kehittyneet Euroopassa jopa Yhdysvaltoja nopeammin.

Paras tuotto osakkeista

Vahvin tuotto tuli osakesijoituksista, 9,1 prosenttia. Osakemarkkinoiden hyvää kehitystä tuki keskuspankkien aikaansaama riskinottohalukkuuden kasvu ja korkotasojen vahva lasku loppuvuodesta. Yritysten tuloskehitys oli vahvistumaan päin, mutta tuottojen takana oli myös arvostustasojen nousu.

Erinomainen korkotuotto

Veritaksen korkosijoitukset tuottivat erinomaisesti, 5,3 prosenttia. Parhaiten tuottivat julkisyhteisöjen joukkovelkakirjat, 6,2 prosenttia. Yrityslainoissakin saavutettiin erittäin hyvä 5,8 prosentin tuotto. Tuottojen takana oli pääosin korkotason lasku ennätysalhaisille tasoille.

Erittäin alhainen korkotaso on laskenut korko-omaisuusluokan tulevaisuuden tuotto-odotukset hyvin alhaisiksi.

Vakaat kiinteistösijoitukset

Kiinteistösijoitukset tuottivat 5,7 prosenttia. Suorat kiinteistösijoitukset, jotka painottuvat lähes kokonaan kotimaahan, tuottivat 5,5 prosenttia. Kiinteistösijoitusrahastot tuottivat 6,7 prosenttia.

Suhdannekehitys laski kiinteistöjen käyttöastetta jonkin verran. Huolellisen kunnossapidon avulla taataan kiinteistösalkun vakaa arvonkehitys myös tulevaisuudessa.

Sijoitusjakauma

    Sijoitusjakauma
    M€ tuotto, % % salkusta
    Korkosijoitukset 1 119,4 5,3 43,1
    Lainasaamiset 1) 15,9 3,3  
    Joukkovelkakirjalainat 1 037,5 5,9  
    Julkisyhteisöjen joukkovelkakirjalainat 264,8 6,2  
    Muiden yhteisöjen joukkovelkakirjalainat 772,8 5,8  
    Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 1) 2) 66,0 0,2
    Osakesijoitukset 893,9 9,1 34,4
    Noteeratut osakkeet 726,7 9,0  
    Pääomasijoitukset 3) 107,3 9,1  
    Noteeraamattomat osakkeet 4) 59,9 9,9  
    Kiinteistösijoitukset 418,4 5,7 16,1
    Suorat kiinteistösijoitukset 365,9 5,5  
    Kiinteistösijoitusrahastot 52,5 6,7  
    Muut sijoitukset 168,0 3,2 6,5
    Hedge-rahastosijoitukset 5) 112,1 0,5  
    Muut sijoitukset 6) 55,9 4,9  
    Sijoitukset yhteensä 2 599,7 6,5  

    ¹ Sisältää kertyneet korot.
    ² Sisältää rahat ja pankkisaamiset sekä kauppahintasaamiset ja -velat.
    ³ Sisältää pääoma- ja mezzanine-rahastot.
    ⁴ Sisältää noteeraamattomat kiinteistösijoitusyhtiöt.
    ⁵ Sisältää kaikentyyppiset hedge-rahasto-osuudet riippumatta rahaston strategiasta.
    ⁶ Sisältää erät, joita ei voida kohdistaa muihin sijoituslajeihin.

    Hyvät pitkän aikavälin tuotot

    Veritaksen vuosittainen nimellinen tuotto on vuodesta 1997 lähtien ollut 6,0 prosenttia. Viimeisen kolmen vuoden aikana vuosittainen tuottomme on ollut erittäin hyvä, 8,4 prosenttia.

    Eläketurvakeskus käyttää pitkän aikavälin ennusteissaan työeläkemaksun kehityksestä ja järjestelmän rahoituksesta 3,5 prosentin reaalituotto-olettamaa. Vuodesta 1997 inflaatiokorjattu vuosittainen reaalituotto on 4,2 prosenttia.

    Nimellinen sijoitustuotto (%) vuosina 1997–2014

    Sijoitustuotto

    Vakavaraisuus erinomaisella tasolla

    Vakavaraisuuspääoma vahvistui 10 prosenttia vuoden takaisesta 595,9 miljoonaan euroon eli 28,9 prosenttiin vastuuvelasta. Vakavaraisuuspääoma oli 2,2-kertainen suhteessa vakavaraisuusrajaan.

    Vakavaraisuus
    • Vakavaraisuuspääoma
    • Vakavaraisuuspääoman enimmäismäärä
    • Vakavaraisuusraja

    Vahva vakavaraisuus antaa työeläkeyhtiölle toimintavapautta sijoitussalkun riskin suhteen. Vahva vakavaraisuus vaikuttaa myös eläkeyhtiön mahdollisuuteen jakaa vakuutusmaksuista hyvitystä TyEL-asiakkailleen. Vuonna 2014 Veritas siirsi asiakashyvityksiin yhteensä 6,1 miljoonaa euroa, eli 10,3 prosenttia enemmän varoja kuin vuotta aiemmin.