Tuemme asiakasyritystemme toimintaa työkyvyttömyysriskien pienentämiseksi. Tarjoamme kaiken kokoisille työyhteisöille ja meillä vakuutetuille työntekijöille tietoa, taitoa ja työkaluja työkyvyn arvioimiseen, varmistamiseen ja palauttamiseen.

Työkykyneuvonnan lisäksi tarjoamme asiakkaillemme riskikartoituksen, jonka avulla yritykset saavat kuvan työkykyriskin tilanteesta ja voivat verrata tilannettaan muihin asiakasyrityksiimme. Kartoituksen avulla yritykset saavat selville myös omat kehityskohteensa.

Asiakasyritystemme työkykyhankkeissa keskitytään usein työyhteisöön, esihenkilötyöhön ja työkykyä edistäviin henkilöstöprosesseihin.  Tämä on toki tärkeää, mutta myös yksilöt tarvitsevat tukea; yksilöiden työkyvystä koostuu yhteisönkin työhyvinvointi. Vuonna 2021 yksi kehittämiskohteistamme olikin itsensä johtaminen ja työkyvyn edistäminen.

Yhteistyömme Työterveyslaitoksen kanssa käynnistyi keväällä 2021 ja toimme kaikille asiakkaillemme tarjolle palvelun, jolla jokainen meistä voi kartoittaa oman työkyvyn tilanteen ja saada myös vinkkejä työkyvyn ylläpitämiseen. Palvelu sai hyvän vastaanoton, ja sitä on käytetty vuoden aikana yli 1300 kertaa.

Tavoite 3: Tuemme asiakkaitamme työkykyriskien hallinnassa

78

Asiakkaiden antama arvio työkykykoulutuksista, NPS*

*Tavoitteemme on, että NPS-luku on yli 50.

Työeläkekuntoutus auttaa jatkamaan työelämässä työkyvyn alentuessa

Joskus sairastuminen tai sairaus voi olla esteenä työnteon jatkamiselle. Työeläkekuntoutuksen tavoitteena on saada kuntoutuja palaamaan työelämään ja vähentää näin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä. Työeläkekuntoutuksen keinoja ovat työkokeilu, työhönvalmennus, jatko- ja uudelleenkoulutus tai yrittäjyyden tukeminen.

Vuonna 2021 olemme osallistuneet tiiviisti alan yhteiseen työhön työeläkekuntoutuksen vaikuttavuuden parantamiseksi. Työ on sisältänyt niin kuntoutuksen toimenpiteiden tarkentamista kuin seurannan ja mittaamisen välineiden kehittämistä. Tämä työ jatkuu edelleen, mutta esimerkiksi työkokeilujen osalta pieniä parannuksia ja tarkennuksia on tehty jo vuoden 2021 aikana.

Omaan työhön sairauspoissaolon jälkeen palaavien osalta on kiinnitetty erityistä huomiota työtehtävien muokkaamisen tarpeeseen ja tilastointia on tarkennettu kolmiportaiseksi, jotta pystymme jatkossa erittelemään entistä paremmin erilaiset työkokeilut ja seuraamaan, onko niiden välillä eroavaisuuksia työllistymisen osalta ja tätä kautta kehittämään annettavaa tukea entistä paremmaksi.

Työeläkekuntoutuksen hakemusmäärät laskivat vuonna 2021 meillä ja muissakin yhtiöissä. Teimme kuntoutusratkaisuja viime vuonna yhteensä 187 (2020: 202). Ennakkopäätöksiä oikeudesta kuntoutustukeen tai itse kuntoutukseen annettiin meillä yhteensä 212 (256). Koko alalla ratkaistujen kuntoutushakemusten määrä oli vastaavasti 6 804 (7 295) ja ennakkopäätöksiä tehtiin yhteensä 6 154 (7 295).

Meille on tärkeää, että tuettava kuntoutus on tuloksellista. Edellytämme, että kuntoutuksen työllistävyys ja työtehtävän soveltuvuus arvioidaan ennen kuntoutussuunnitelman hyväksymistä. Tässä työssä meillä on tukena myös vakuutuslääkärimme, joilta saamme lääketieteellisen kannan työtehtävän tai alan soveltuvuudesta kuntoutujalle. Osassa kuntoutushakemuksia kuntoutukselle määritellyt edellytykset eivät valitettavasti täyty. Meille tulleista hakemuksista päädyttiin viime vuoden aikana hylkäämään 42,8 prosenttia (34,7). Koko alalla hylättyjä hakemuksia oli 39 prosenttia (35,4).