Vuosi 2021 oli Veritakselle menestyksellinen erityisesti myynnin ja asiakaspysyvyyden suhteen. Myynnin osalta löimme aiemmat ennätykset sekä vakuutusmaksutulon että uusien vakuutusten määrässä, ja samanaikaisesti asiakaspysyvyys parani huomattavasti edeltäviin vuosiin verrattuna. Koronapandemia heijastui toimintaamme monin tavoin myös vuonna 2021. Sopeutuaksemme muuttuneisiin olosuhteisiin kehitimme edelleen vuonna 2020 käyttöön otettuja uusia työskentelytapoja ja työkaluja.

Veritas julkaisi ensimmäisen yritysvastuuraporttinsa huhtikuussa 2021. Raportin julkaisu oli yksi merkkipaalu pyrkimyksessämme selkeyttää ja nostaa esiin sitä, miten toteutamme yritysvastuutamme. Yritysvastuun neljä painopistealuetta Veritaksessa ovat samat kuin viime vuonna: asiakkaat ja edunsaajat, vastuullinen sijoitustoiminta, hyvä hallinto ja vastuullinen työnantaja.

Asiakkaat ja edunsaajat

Veritas maksaa joka kuukausi eläkkeitä lähes 38 000 eläkkeensaajalle. Monelle heistä eläke on tärkein tulonlähde, mikä edellyttää meiltä häiriötöntä toimintaa. Veritas huolehtii yli 116 000 suomalaisen lakisääteisestä eläketurvasta, kun huomioidaan sekä vakuutettuina olevat yrittäjät että asiakkaidemme työntekijät. Tehtävä on hyvin vastuullinen, ja suhtaudumme siihen nöyryydellä.

Veritas haluaa tarjota asiakaspalvelua, joka on yksilöllistä ja henkilökohtaista. Se on mahdollista, koska jokaisella vakuutusasiakkaalla on nimetty yhteyshenkilö, johon voi ottaa yhteyttä asiassa kuin asiassa. Veritaksen asiakaspysyvyys on parantunut entisestään viime vuosina, mikä on paras todiste henkilökohtaisen asiakaspalvelun korkeasta laadusta. Yhä harvempi asiakas päättää siirtää vakuutuksensa johonkin toiseen eläkeyhtiöön. Samanaikaisesti Veritakseen siirtyy entistä enemmän asiakkaita muista eläkeyhtiöistä. Yhä useampi uusi yrittäjä ja uusi yritys valitsee Veritaksen, kun on aika ottaa lakisääteinen eläkevakuutus.

Vastuullinen sijoitustoiminta

Eläkevakuutusyhtiöiden tulee sijoittaa rahastoidut eläkevarat mahdollisimman tuottavalla tavalla kohtuullisin riskein. Tämän vuoksi meidän pitää myös varmistaa, että sijoituskohteemme toimivat vastuullisesti. Arvioinnissa otetaan huomioon ympäristötekijät, sosiaaliset tekijät ja hyvä hallinto. Olemme vakuuttuneita siitä, että vastuullisuus pienentää omia riskejämme ja lisää sijoitusten tuottoa pitkällä aikavälillä.

Vuoden 2021 lopussa Veritas julkaisi sijoitustoiminnan uuden ilmastotiekartan. Ilmastotiekartassa vahvistettiin toimenpiteet ja osatavoitteet, joiden avulla voimme saavuttaa pitkän aikavälin tavoitteen eli sijoitussalkun hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Suorien kiinteistösijoitustemme osalta tavoitteena on hiilineutraalius jo vuoteen 2030 mennessä. Toistaiseksi välitavoitteet on vahvistettu noteerattujen osakesijoitusten ja suorien kiinteistösijoitusten osalta. Tarkoituksena on jatkossa sisällyttää ilmastotiekarttaan muitakin omaisuuslajeja sitten, kun luotettavaa tietoa on saatavilla laajemmin ja kattavammin.

Vuonna 2021 Veritas päivitti omistajaohjauksen periaatteensa koskemaan myös rahastosijoituksia suorien osakesijoitusten lisäksi. Omistajaohjauksen periaatteet määrittävät muun muassa millainen Veritas on omistajana, mitä odotuksia meillä on yhtiön tai rahaston toiminnan suhteen ja miten käytämme sijoituksen myötä meille kuuluvia oikeuksiamme.

Raportointi on keskeinen osa eläkeyhtiön vastuullista sijoitustoimintaa. Raportointikehys kehittyy jatkuvasti, minkä tuloksena raportointi on entistä vakioidumpaa, laadukkaampaa ja vertailukelpoisempaa. Yhdenmukaistamalla vastuullisen sijoitustoiminnan raportointia voidaan myös parantaa kattavan ja luotettavan tiedon saatavuutta. Tiedon tarjonta on kasvanut viime vuosina, mutta kaikilta osin tarvittavia tietoja ei vielä ole saatavilla. Tämä koskee erityisesti noteeraamattomia sijoituksia.

Hyvä hallinto

Vuonna 2021 Veritas päivitti eettiset toimintaperiaatteensa (Code of Conduct). Eettiset toimintaperiaatteet määrittelevät Veritaksen tavan toimia yhtiön arvojen mukaisesti ja työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaa koskevan sääntelyn vaatimuksia noudattaen. Yleisiä eettisiä toimintaperiaatteita täydentävät yksityiskohtaiset ohjeet, jotka liittyvät muun muassa hyvään vakuutustapaan, salassapitoon ja vaitiolovelvollisuuteen, sisäpiirisääntöihin, jääviyteen, eturistiriitojen välttämiseen ja lahjontaan. Veritaksen hallituksen hyväksymiä yksityiskohtaisia ohjeita päivitetään säännöllisesti.

Vastuullinen työnantaja

Pandemian myötä käyttöön otetuista uusista työskentelytavoista ja työkaluista on tullut osa arkeamme, ja ne pysyvät osana arkeamme myös pandemian jälkeen. Etätyö on tärkeä osa työtä tulevaisuudessa siitä huolimatta, että etätyön määrä vähenee nykytasosta. Etätyötä ja lähityöskentelyä tulee jatkossa yhdistellä sopivassa suhteessa, koska työyhteisön tuella on tärkeä merkitys henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä. Asiakaspalvelun ja muun toiminnan kehittämisen edellyttämä vuoropuhelu ja luovuus ovat myös helpommin toteutettavissa, kun henkilöstö on säännöllisesti paikan päällä toimistolla.

Henkilöstötyytyväisyys on Veritaksessa hyvällä tasolla, ja se on kehittynyt hitaasti mutta varmasti oikeaan suuntaan viime vuosina. Siihen on merkittävästi vaikuttanut esihenkilötyön kehittäminen, joka on henkilöstön työhyvinvoinnin avaintekijöitä. Tämä näkyy myös siinä, että säännöllisesti toteutetuissa henkilöstökyselyissä esihenkilötyön arviot paranevat jatkuvasti.

Haluan esittää suuret kiitokset kasvavalle asiakaskunnallemme siitä luottamuksesta, jota olette osoittaneet Veritasta kohtaan, sekä yhteistyökumppaneillemme ja koko henkilöstöllemme erinomaisesta työstä jo toisen poikkeuksellisen vuoden aikana!

Tommy Sandås
Vt. toimitusjohtaja