Kolme työntekijää tietokoneella.

Haemme työkykyasiantuntijaa työkyky- ja kuntoutuspalveluihimme

14.4.2025, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Työkyvyn asiantuntijana olet vahvasti mukana kehittämässä tulevaisuuden työyhteisöjä ja tukemassa ihmisiä jaksamaan ja jatkamaan työelämässä. Palvelet asiakasyritystemme johtoa työkyvyttömyysriskin tunnistamisessa, toimenpiteiden suunnittelemisessa ja vaikuttavuuden seurannassa. Työpäiväsi ovat hyvinkin vaihtelevia ja niihin sisältyy asiakasneuvontaa ja valmentamista, kirjallisia ja tarkkuutta vaativia tehtäviä sekä esiintymistä.

Työpäiväsi koostuu:

✔ Asiakastyöstä – arjen työparinasi toimivat asiakasyritystemme HR-johtajat ja -asiantuntijat vaihtelevilta toimialoilta eri puolilla Suomea.
✔ Työkykyjohtamisen ilosanoman levittämisestä – tuotat ja toteutat innostavasti erilaisia työkykyjohtamiseen liittyviä tilaisuuksia ympäri Suomea.
✔ Osaamisen jatkuvasta kehittämisestä – seuraat aktiivisesti yhteiskunnan kehitystä ja autat asiakkaita ja kollegoitasi menestymään.

Millaista osaamista odotamme sinulta? 

Sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä luova ja innostava asenne. Lisäksi olet käytännönläheinen ja pystyt itsenäiseen työskentelyyn, mutta et jättäydy yksin ja tarjoat myös muille apuasi. Koska työkyvyn johtamisessa on olennaista, että asiakas saa käyttää omaa tunnekieltään, toivomme, että hallitset suomen, ruotsin ja englannin kielen erittäin hyvin. 

Sinulla on tehtävään sopiva koulutus ja pitkäaikainen kokemus esimerkiksi henkilöstöhallinnon, valmennuksen tai työkyvyn johtamisen tehtävistä. Työsuojeluasioiden ja työterveyden tuntemus sekä organisaatioon ja johtamiseen liittyvä osaaminen katsotaan sinulle eduksi. 

Mitä sinä voit odottaa meiltä? 

Tarjoamme sinulle haastavan ja mielenkiintoisen tehtävän työkyvyn johtamisen parissa. Osana Suomen ainutlaatuista eläkejärjestelmää työn vastuullisuuta ja merkityksellisyyttä ei tarvitse kaukaa etsiä. Saat myös innostavat ja motivoituneet kollegat, jotka tukevat sinua arjen käänteissä.

Voit asua missä päin Suomea tahansa, mutta työ edellyttää matkustusvalmiutta – tehtäviä voi olla eri puolilla maata, ja lähin tiimisi toimii Turussa, Helsingissä ja Vaasassa. Liukuvat työajat, mahdollisuus etätyöhön, kattavat työterveyspalvelut sekä vakuutusturva ovat esimerkkejä henkilöstöeduistamme ja täydentävät monipuolista palkitsemista.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja tehtävästä antaa tiimin esihenkilö johtava työkykyasiantuntija Minna Stenman 22.4. klo 9-12 ja 28.4. klo 13-16 puh. 045 139 36 34. Lähetäthän hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 2.5.2025. Pidäthän kiirettä, sillä olemme potentiaalisiin hakijoihin yhteydessä jo hakuaikana.

Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia, vammaisia ihmisiä sekä eri kieli-, kulttuuri- tai muihin väestöryhmiin kuuluvia. ​​​Valitulle henkilölle tehdään käytäntöjemme mukaisesti luotettavuusselvitykset (luottotiedot, huumausainetestaus).

Valitulle henkilölle tehdään käytäntöjemme mukaisesti luotettavuusselvitykset (luottotiedot, huumausainetestaus).

Veritas Eläkevakuutus on työeläkeyhtiö, joka huolehtii työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteisestä työeläketurvasta (TyEL- ja YEL-vakuutukset). Veritaksessa on vakuutettuna lähes 70 000 työntekijää ja 15 000 yrittäjää. Meillä jokainen asiakas saa oman vakuutusihmisen, joka tietää kaiken eläkevakuuttamisesta.