Yliopistomaailmasta Veritakseen matemaatikoksi
Olen työskennellyt Veritaksessa vuodesta 2009 lähtien. Alun perin tulin sijoitusriskienhallintaan finanssimatemaatikoksi, mistä siirryin vuonna 2012 päämatemaatikoksi ja vetämään Aktuaaripalvelut ja riskienhallinta -sektoria. Toimin lain edellyttämänä yhtiön vakuutusmatemaatikkona ja vastaan vakuutustekniikasta ja riippumattoman riskienhallinnan toiminnasta. Ennen Veritasta työskentelin tutkimusassistenttina sekä tutkijakoulun koordinaattorina ja tein väitöskirjan Turun Kauppakorkeakoulussa.
Työssäni kvantitatiivinen osaaminen on keskeistä. On hallittava vakuutus- ja finanssimatematiikka, ymmärrettävä monimutkaisia asioita ja osattava avata ne myös muille ymmärrettävästi, jotta analyyseja voidaan käyttää päätöksenteon perusteena. Lisäksi työssäni on hyötyä neuvottelutaidoista ja kyvystä argumentoida faktapohjaisesti.
Kokouksia ja vaikeiden asioiden oivaltamista
Olen varmaankin Veritaksen ahkerin kokoustaja, sillä istun talon ulkopuolella noin 30-50 kokouksessa vuosittain. Nyt poikkeusaikana kokoukset ovat tietysti siirtyneet Teamsiin, mutta aiemmin tuli paljon matkapäiviä. Laskuperustetyöryhmät ja muut alan yhteistyöryhmät vievät siis paljon työaikaani. Lisäksi työpäiviin kuuluu tiimipalavereita, vakuutuskannan ja sijoitusriskien analysointia, laskukaavojen tekemistä ja ohjelmointia.
Parasta työssäni on, kun saan perehtyä asioihin, joiden voi ainakin ajatella olevan vaikeita. On hieno tunne oivaltaa vaikeita asioita ja auttaa muitakin oivaltamaan ne paremmin. Rakenteiden ja suhteiden ymmärtäminen tekee matematiikasta myös hauskaa.
Lapsuuden haave toteutui silinterihatun muodossa
Lukion jälkeen hain opiskelemaan oikeustieteitä, mutta jäin kuitenkin puolen pisteen päähän sisäänpääsyrajasta. Onneksi, sillä oikeustieteiden opiskelu olisi ollut karmea hairahdus. Matematiikka oli minulle kakkosvaihtoehto, joten siitä käynnistyi polkuni kohti matemaatikon uraa.
Lapsena haaveilin, että vielä jonain päivänä minusta tulee tasavallan presidentti. Toiveelle kipinän antoi Mauno Koiviston virkaanastujaisissa käyttämä hieno silinterihattu, joka vakuutti viisivuotiaan Tepon tulevasta ammatinvalinnasta. Tohtoriksi väiteltyäni sain vihdoin painaa silinterihatun päähäni, joten tavallaan pääsin toteuttamaan lapsuuden haaveeni.
”Jos ei joskus tee jotain, niin ei koskaan tee mitään”
Vapaa-ajalla rentoudun lueskelemalla erilaista kirjallisuutta: kaunokirjallisuutta, filosofiaa ja elämänkertoja, sekä kuuntelen mielelläni musiikkia ja käyn konserteissa. Parhaillaan minulla on menossa Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikki, mutta se on aika pitkä projekti ja välillä täytyy lukea myös jotain kevyempää, joten työn alla on tällä hetkellä lisäksi Stephen Kotkinin kirjoittaman Stalinin elämänkerran toinen osa.
Mottonani on, että ”Jos ei joskus tee jotain, niin ei koskaan tee mitään.” Tautologisuudestaan huolimatta siinä piilee tärkeä ajatus.
