Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat päässeet sopuun eläkeuudistuksesta. Hallituksen mukaan uudistus täyttää sille asetetut tavoitteet eli vahvistaa julkista taloutta ja eläkkeiden rahoitusta. Työeläkeyhtiöt eivät ole osallistuneet neuvotteluihin.
Työnantaja-asiakkaiden kannalta olennainen muutos on TyEL-maksun vakauttaminen 24,4 prosenttiin vuosiksi 2026–2030.
Eläkeläisiä koskee ns. inflaatiovakauttaja, joka otetaan käyttöön vuodesta 2030 alkaen. Se pienentää työeläkkeisiin tehtäviä indeksikorotuksia, jos yleinen hintataso kasvaa palkkoja nopeammin kahden vuoden ajanjaksolla.
Uudistukseen ei sisälly muita eläke-etuuksiin liittyviä muutoksia. Esimerkiksi eläkeikiä tai -karttumia ei muuteta.
Eläkeuudistus tähtää sijoitustuottojen parantamiseen
Eläkeuudistus vaikuttaa tällä kertaa erityisesti työeläkevarojen sijoittamiseen. Uudistuksen myötä työeläkeyhtiöt voivat kasvattaa osakkeiden osuutta sijoitussalkuissaan. Muutos tähtää sijoitustuottojen parantamiseen.
Lisäksi vanhuuseläkkeiden rahastointia kasvatetaan. Jatkossa nykyistä suurempi osuus eläkemaksusta siirretään rahastoihin. Tavoitteena on kasvattaa rahastoja, jotta pidemmällä aikavälillä voitaisiin pienentää tarvetta eläkemaksujen korotukselle.
Eläkeuudistuksessa sovittiin myös selvityksestä, jolla etsitään keinoja edistää erityisesti työikäisten mielenterveysongelmien ehkäisyä ja hoitoa.
Eläkeuudistus siirtyy seuraavaksi lainvalmisteluun. Muutokset tulevat voimaan aikaisintaan vuonna 2027.
Jos haluat kuulla lisää eläkeuudistuksesta, tule mukaan Veritaksen webinaariin 5.2.
Lue myös:




