Kaksi henkilöä tutkii tablettia Turun pääkonttorilla.

Verkossa tarkistettava työeläkeote on nyt yhtä virallinen kuin paperinenkin

31.5.2024, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Erilaiset verkossa käytettävät palvelut kasvattavat suosiotaan. Näin on käynyt myös sähköiselle työeläkeotteelle, jonka käyttö esimerkiksi Veritaksen verkkopalvelussa on lisääntynyt vuosittain. Vuoden 2024 alusta verkkotyöeläkeote sai myös lainsäädännössä saman aseman kuin paperisena postitse toimitettu ote.

Eläkeyhtiöillä velvollisuus tiedottaa

Eläkeyhtiöllä on lakisääteinen velvollisuus informoida asiakasta säännöllisesti hänelle rekisteriin merkitystä työhistoriasta ja pyytää häntä tarkistamaan tietonsa. Tiedottaminen tapahtuu toimittamalla asiakkaalle työeläkeote. Työeläkeote on toimitettava asiakkaalle vähintään kolmen vuoden välein ja sen tarkoitus on varmistaa, että kaikki työskentelytiedot on ilmoitettu eläkeyhtiöille oikein. Asiakkaan kannalta tämä on tärkeää, koska työskentelytiedot ovat eläkkeen laskennan perusta.

Verkkopalvelu vai postitettava ote

Työeläkeotteen on jo usean vuoden ajan voinut tarkistaa joko sähköisenä verkkopalvelussa tai postitse toimitetun paperisen otteen perusteella. Vuoden 2024 alusta sähköinen ote sai kuitenkin entistä virallisemman aseman, koska nyt myös sen katsominen tunnistetaan vastaavaksi tietojen tarkistamiseksi kuin paperisena postitse toimitettu ote. Aikaisemmin kolmen vuoden määräaikaa laskettaessa ei ole huomioitu asiakkaan verkossa tarkistamaa työeläkeotetta yhtä laajasti kuin nyt.

”Aikaisempina vuosina meillä on ollut tilanteita, joissa asiakas on juuri katsonut työeläkeotteensa tiedot verkkopalvelusta, mutta olemme silti lähettäneet hänelle postitse paperisen otteen, koska sähköistä otetta ei ole tunnustettu lainsäädännössä saman arvoiseksi. Tämä on tuntunut turhalta, etenkin kun verkkopalvelussa tarjolla oleva ote on sisällöltään laajempi kuin postitettava ote”, kertoo Veritaksen tuoteasiantuntija Pirta Toivonen.

Verkkotyöeläkeote tarjolla aina ja laajimmilla mahdollisilla tiedoilla

Verkkotyöeläkeotteen voi tarkistaa verkkopalvelussamme milloin tahansa. Palvelu on turvallinen ja sinne kirjautuminen tapahtuu joko pankkitunnistautumisen tai mobiilivarmenteen avulla. Otteelta löytyy koko työhistoria ja eläkearviot tulevasta eläkkeestä. Verkossa tarkistettavan otteen voi myös tallentaa tai tulostaa paperille. Pidämme huolta, että asiakas saa tietonsa tarkistettavaksi riittävän usein.

”Toimitamme otteet jatkossakin kaikille asiakkaille vähintään kolmen vuoden välein, mutta jos asiakas on hiljattain katsonut tietonsa, emme suotta lähetä hänelle postia. Pidän tätä hyvänä ja vastuullisena muutoksena”, sanoo Toivonen.