Kädet näppäimistöllä. Pöydällä on lisäksi kahvimuki ja kännykkä.

Vuoden 2025 verokortit tulevat voimaan jo tammikuun alusta

29.10.2024, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Verokorttiin on tulossa vuodenvaihteessa muutos. Perusverokortit astuvat voimaan jo 1.1.2025. Aiemmin verokortit ovat astuneet voimaan vasta helmikuussa.

Perusverokortilla tarkoitetaan verokorttia, jonka Verohallinto muodostaa marras–joulukuussa seuraavaa vuotta varten ja lähettää sekä Veritakselle että eläkkeensaajille. Muutoksella halutaan helpottaa tulorajan seuraamista.

Eläkkeensaajalta verokortin voimaan astumista koskeva muutos ei vaadi toimenpiteitä, sillä muutos astuu voimaan automaattisesti. Muutos ei myöskään vaikuta veroprosentin suuruuteen.

Jos sinulla on kysyttävää verokorteista, kannattaa olla yhteydessä suoraan verottajaan. Tiedot vuonna 2025 maksettavien eläkkeiden verotuksesta tulevat näkyviin Veritaksen verkkopalveluun joulukuun aikana.

Lue lisää