Sosiaali- ja terveysministeriö on juuri vahvistanut 1965 syntyneiden eläkeiät. Kyseessä on ensimmäinen ikäluokka, jonka eläkeikä on, vuoden 2017 eläkeuudistuksen mukaisesti, sidottu ikäluokan odotettuun elinaikaan. Vuonna 2017 arvioitiin että ikäluokan eläkeikä voisi nousta jopa 2 kuukautta edellisen ikäluokan eläkeiästä. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Viime aikoina julkisuuden ja erityisesti somen ovat täyttäneet pilakuvat rollaattoriparkeista työpaikalla ja nukahtelevista mummoista töissä terveydenhuoltoalalla. Kuvat ovat liittyneet erityisesti valtiovarainministeriön ehdotuksiin eläkeiän nostosta. Eläkejärjestelmän näkökulmasta kohuttu eläkeiän nosto 70 ikävuoteen ei kuitenkaan edes näytä kovin suurelta muutokselta. Miksi näin?
Keskustelussa unohtuu helposti alussa mainittu mekanismi, jonka mukaan työeläkejärjestelmän vanhuuseläkeikä on jo nyt sidottu ikäluokan tulevaan odotettuun elinikään. Vuonna 1965 ja myöhemmin syntyneiden eläkeikä vahvistetaan aina sinä vuonna, jolloin ikäluokka täyttää 62 vuotta. Tuolloin arvioidaan myös ikäluokan odotettu elinikä. Tänä vuonna vahvistettiin 1965 syntyneiden elinajan odotteeseen sidottu alin vanhuuseläkeikä. Laissa on kirjaus, jonka mukaan alinta eläkeikää olisi voitu nostaa jopa kahdella kuukaudella, mutta koska elinajanodote ei ko. ikäluokalla ole noussut tarpeeksi, ei eläkeikäkään nouse, vaan pysyy samana 65 vuotena, kuin aikaisemmillakin ikäluokilla.
Miksi meillä on eläkejärjestelmä?
Otetaan pohdinnassa vielä askel taaksepäin ja lähdetään liikkeelle muistelemalla, mitä tarkoitusta varten työeläkejärjestelmä on luotu. Työskentelyyn perustuvan eläkejärjestelmän taustalla on ollut hyvinvointiyhteiskuntaankin liittyvä ajatus siitä, että henkilön eläminen tulee turvata myös sellaisina aikoina, jolloin hän ei kykene elättämään itseään työskentelemällä. Tämä on voinut realisoitua nuoremmille henkilöille pitkäaikaisen ja vakavan sairastumisen kautta, jolloin turvaksi on tullut työkyvyttömyyseläke.
Ikääntymisen perusteella henkilö on päässyt vanhuuseläkkeelle; huomioiden kuitenkin ajatus siitä, että eläkkeelle jäädään, kun työtä ei enää pystytä tekemään samoin edellytyksin kuin nuorempana. Voitaneen siis ajatella, ettei työeläkejärjestelmän vanhuuseläkettä ole alun perin tarkoitettu terveelle ja hyvässä työkunnossa olevalle aikuiselle, joka haluaa alkaa viettää omaa aikaa. Mihin perustan tämän ajatuksen?
Työeläkeperusteisen vanhuuseläkkeen syntyaikoina, työntekijän eläkelain TEL:in perustamisvuonna 1962, vanhuuseläkettä sai alkaa nostaa 65-vuotiaana. Tuona vuonna syntyneen suomalaisen miehen keskimääräinen odotettu elinikä oli myös noin 65 vuotta. Ns. täyteen eläkkeeseen oikeuttavan työuran pituutena pidettiin noin 40 työskentelyvuotta. Työeläkkeen kertyminen alkoi 23-vuotiaana. Näiden lukujen perusteella voidaan päätellä, ettei henkilön oletettu olevan vanhuuseläkkeellä lopulta kovin pitkään.
Vuonna 2000 syntyneellä suomalaisella odotetaan, tämänhetkisten laskelmien mukaan, olevan 62-vuotiaana elinikää jäljellä vielä 27,6 vuotta. Jos hän olisi päässyt koulutuksen jälkeen aloittamaan työuransa 25-vuotiaana, tekisi töitä 40 vuotta ja jäisi eläkkeelle 65-vuotiaana, ehtisi hän siis olla eläkkeellä 24,6 vuotta. Eläkkeelläoloaika olisi vain 15,4 vuotta lyhyempi, kun työskentelyyn käytetty aika. Näiden faktojen valossa on selvää, ettei järjestelmä olisi kestävällä pohjalla, jos sitä ei jatkuvasti sopeutettaisi muuttuvaan tilanteeseen. Tapoja on monia ja yksi niistä on nostaa eläkeikää.
Muuttuneet odotukset ja niiden hinta
Maailma on 1960-luvun ja eläkejärjestelmän perustamisen jälkeen muuttunut monella saralla. Jossain matkan varrella myös ajatus eläkepäivistä on muuttunut. Niitä on alettu pitää palkintona työurasta ja niille pääsemistä on alettu odottaa uutena elämänvaiheena, jolloin on lupa keskittyä itseensä. Moni ehtii nykyään viettää eläkkeellä parikymmentä vuotta, joista ainakin suuren osan varsin hyvässä kunnossa.
Myös työeläkejärjestelmää on uudistettu tasaisin väliajoin. Uudistamista tarvitaan myös tulevaisuudessa ja meillä on kansalaisina valta päättää siitä minkälaisen eläkejärjestelmän haluamme. Meidän on kuitenkin huomioitava, että päätöksillämme on hinta. Järjestelmän, jossa työssäkäyvät maksavat suurimman osan maksussa olevista eläkkeistä, tulisi kohdella eri ikäluokkia edes suhteellisen tasapuolisesti.
Tasapuolisuus tarkoittaa myös sitä, että käytämme elinajastamme, suhteellisesti laskettuna, suurin piirtein saman ajan työskentelyyn ja eläkkeellä oloon kuin aikaisemmat ikäpolvet. Ei tietenkään olisi reilua, että samasta järjestelmästä yksi ikäluokka pääsisi eläkkeelle vasta aivan odotetun elinikänsä lopulla ja toinen ehtisi nostaa eläkettä kaksikymmentä vuotta hyväkuntoisena. Tässä valossa ei siis myöskään olisi oikein, että eläkeikä pysyisi aina ja kaikille samana, vaikka elinikämme nousee.
Pojasta polvi paranee?
Tästä pääsemme takaisin rollaattorimummoihin. Meillä on jo tällä hetkellä eläkejärjestelmä, jonka mekanismit suhteuttavat eläkeikämme odotettuun elinaikaamme. Mikäli luotamme tähän mekanismiin, ei pitäisi päästä syntymään tilannetta, jossa joudumme tekemään työtä muistisairaina, nukahtelevina mummoina ja pappoina eli lähtökohtaisesti elinaikamme loppupuoleen liittyvien terveysongelmien alaisina. Jos odotettu elinikämme ei nouse, ei eläkeikäkään nouse. Yksilölliset, alentuneen työkyvyn tilanteet hoituvat edelleen työkyvyttömyyseläkkeiden kautta. Osittaisella eläkkeellä pyritään mahdollistamaan työskentelyn vähentäminen eläkeiän lähestyessä.
Tarkemmin ajateltuna on myös hieman nuoria ikäpolvia loukkaavaa, jos ajattelemme heidän olevan 65-vuotiaina samanlaisia kuin omat vanhempamme tai ehkä itse olemme. Olen jo nyt törmännyt lukemattomiin ”60 on uusi 50” ja ”60 and fabulous” tyylisiin kirjoituksiin. Miksi kuitenkin ajattelemme, ettei lakisääteinen vanhuuseläkeikä saisi nousta? Ja miksi ajattelemme samaan aikaan, ettei ikäluokkien välillä ole nyt, eikä tulevaisuudessa, työkykyisyyden osalta mitään eroja.
Ikäluokkien välinen tasapuolisuus
Vielä muutama sana siitä valtiovarainministeriön ehdotuksesta. Sen mukaan alin vanhuuseläkeikä nostettaisiin nopeutetusti 70 ikävuoteen 1976 syntyneillä. Tällä hetkellä arvioitu eläkeikä tuolle ikäluokalle on 66 vuotta 3 kuukautta. 62-vuotiaana tällä ikäluokalla, jota itsekin edustan, arvioidaan olevan elinikää jäljellä 24,7 vuotta. Toisaalta 1965 syntyneillä, joiden eläkeikä on siis nyt vahvistettu 65 ikävuodeksi, on arvioitua elinikää jäljellä 62-vuotiaana 23,2 vuotta. Erotus odotettujen elinikien välillä on 1,5 vuotta. Eläkeikien välinen erotus olisi kuitenkin 3 v 9 kk. Tasapuolista?
Eläkeikä voi myös nykyisten sääntöjen mukaan nousta 70 ikävuoteen. Tämä on mahdollista 2009 syntyneellä ikäluokalla. Nousu tapahtuisi, jos elinajanodote nousisi ennustetusti ja heillä olisi 62-vuotiaana odotettua elinikää jäljellä ainakin 28,5 vuotta. Ero 1965 syntyneiden elinajanodotteeseen olisi 5 vuotta eli täsmälleen sama kuin eläkeiässä.
Jos työeläkejärjestelmää ei haluta muuttaa tarkoitusperiltään aivan erilaiseksi, kuuluu eläkeiän nousta eliniän pidentyessä. Nousun tulee kuitenkin tapahtua tasapuolisesti. Se on reilua kaikille ikäluokille. Jos annamme nykyisen mekanismin hoitaa tilanteen, ei eläkeikä nouse, jos eliniän odote ei kasva ja jos se kasvaa, nousee eläkeikä sen mukaisesti. Olisin itse siksi valmis ainakin toistaiseksi luottamaan nykyisen systeemin toimintaan. Ja jos ihan tosissamme ajattelemme olevamme tilanteessa, jossa odotettu elinikämme kasvaa, mutta työkykymme ei säily 65 ikävuotta pidempään, tulee ratkaisuja varmuudella hakea myös muualta kuin eläkejärjestelmästä.
Lähteet:
