Mies pyyhkii pöytää.

EPSI Rating tutkimus: Veritas saa työnantaja-asiakkailta parhaat arviot henkilökohtaisesta palvelusta

2.11.2026, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Veritaksen henkilökohtainen palvelu erottuu edukseen EPSI Ratingin vuoden 2026 työeläkevakuutustutkimuksessa. Veritas sai työnantaja-asiakkaiden parhaat arviot sekä omasta yhteyshenkilöstä että yhteydenoton vastausajasta.

Tutkimuksissa kartoitettiin työnantaja- ja yrittäjäasiakkaiden näkemyksiä työeläkeyhtiöistä ja niiden palvelusta. Veritas on toimialan keskiarvon yläpuolella myös työnantaja-asiakkaiden tyytyväisyydessä ja asiakassuhteiden vahvuus näkyy erityisesti vähäisinä vaihtoaikomuksina.

”Tutkimuksen tulos on meille todella hieno ja vahvistaa sen, että olemme oikealla tiellä. Meillä kaikki asiakkaat saavat oman yhteyshenkilön yrityksen koosta riippumatta ja siitä haluamme pitää kiinni myös tulevaisuudessa”, sanoo eläke- ja vakuutuspalvelujohtaja Staffan Åberg.

Tulokset nostavat esiin myös kiinnostavan yhteyden työkykypalveluiden ja asiakaskokemuksen välillä. Työkykyä tukevia palveluita hyödyntäneiden työnantajien asiakastyytyväisyys oli korkeammalla tasolla kuin palveluita hyödyntämättömillä. Tutkimuksen mukaan palveluita oli käyttänyt vain noin joka kolmas työnantaja.

”Palautteen perusteella meidän on kehitettävä toimintaamme ja kerrottava asiakkaillemme entistä paremmin, millaisia palveluja heidän asiakkuuteensa kuuluu ja miten voimme olla heidän tukenaan”, Åberg kertoo.

Myös yrittäjäasiakkaat arvostavat nopeaa palvelua

Myös yrittäjäasiakkaiden tulokset tukevat Veritaksen vahvuuksia henkilökohtaisessa ja helposti saavutettavassa palvelussa. Veritas saa erityisen hyvät arviot palvelun nopeudesta.

”Tulokset vahvistavat sitä suuntaa, jota olemme parhaillaan kirkastamassa myös strategiatyössämme. Henkilökohtainen ja helposti saavutettava palvelu on meille vahvuus, josta haluamme pitää kiinni niin työnantaja- kuin yrittäjäasiakkaidemme palvelussa. Seuraava askel on olla entistä proaktiivisempi: haluamme tunnistaa asiakkaidemme tarpeita ja tarjota tietoa ja apua jo ennen kuin asiakas itse ehtii sitä pyytää”, Åberg jatkaa.

EPSI Rating: Mediatiedote 2.11.2026