Työeläkeyhtiö Veritas nappasi voiton pienten ja keskisuurten yritysten sarjassa Oikotien Vastuullinen työpaikka -kilpailussa.
Tutkimuksessa mitataan työntekijöiden vastuullisuuskokemusta.
”On hienoa, että panostuksemme työntekijäkokemukseen ja vastuullisemman työelämän kehittämiseen näkyy tuloksissa”, sanoo Veritaksen henkilöstöjohtaja Jenni Kosunen.
Tutkimuksessa työntekijät arvioivat kokemuksiaan asteikolla 1–5. Vastausten perusteella muodostetaan vastuullisuuskokemusarvo, joka Veritaksen osalta oli 4,29. Veritaksen sarjassa vastuullisuuskokemuksen keskiarvo oli 3,93.
”Me uskomme, että työntekijäkokemus näkyy myös asiakkaille. Sen on oltava kunnossa, jotta voimme palvella asiakkaitamme hyvin.”
Veritas-kulttuuri tukee strategian toteuttamisessa
Veritaksen strategisena tavoitteena on olla vastuullinen eläkeyhtiö, jolla on motivoitunut henkilöstö.
”Kiteytimme viime vuonna Veritaksen tavoitekulttuurin – Veritas-kulttuurin. Sen tavoitteena on lisätä työntekijöiden hyvinvointia, tyytyväisyyttä ja sitoutumista”, Kosunen kertoo.
Kosusen mukaan Veritaksessa pohditaan jatkuvasti tapoja kehittää työntekijäkokemusta.
”Viime aikoina olemme keskittyneet erityisesti palautekulttuurimme kehittämiseen, osaamisen jakamiseen sekä johtamisen ja esihenkilötyön yhdenmukaistamiseen.”
Lue myös:




