Tuoreimpien tutkimusten mukaan melkein 25 prosenttia alle 36-vuotiaista työelämässä olevista nuorista ihmisistä kärsivät tai osoittavat uupumuksen oireita. Mikä on ohjannut yhteiskuntaamme tähän suuntaan? Haastaako koulumaailma vai kenties opetussuunnitelman muutokset nuoria? Näissä kummassakaan tuskin piilee koko ongelman ydin, mutta näitäkin on syytä pystyä tarkastelemaan kriittisesti.
Uuden opetussuunnitelman puutteet nousevat esiin tutkija Aino Saarisen väitöskirjassa. Saarisen mukaan itseoppiminen johtaa huonompiin oppimistuloksiin. ”Opettajien roolin pienentyessä vanhempien rooli kasvaa”, kirjoittaa Saarinen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että oppiminen riippuu myös vanhemmista. Ovatko vanhemmat korkeasti koulutettuja, tekevätkö he vuorotyötä, onko heillä aikaa auttaa? Saarinen nostaa esiin myös digitalisaation, josta voi vetää johtopäätöksen; mitä enemmän digitaalisia vaikutteita nuoret saavat, sitä huonommat tulokset ovat.
Suomi tunnetaan korkealaatuisesta koulujärjestelmästään, jossa yhdenvertaisuus ja elinikäinen oppiminen korostuvat. Samalla kuitenkin nähdään, että huippuluokan akateemisista tuloksista huolimatta nuorten mielenterveydelliset haasteet ovat lisääntyneet. Tämän kehityksen keskiössä ovat oppilaiden lisääntyvä stressi ja ahdistus, opettajien rooli ja kasvavat määrät kotitehtäviä.
Syitä nuorten mielenterveydellisiin haasteisiin
- Kova paine ja korkeat odotukset.
Kokeet ovat olennainen osa suomalaista koulujärjestelmää. Liiallinen määrä kokeita voi kuitenkin aiheuttaa oppilaille kovia suorituspaineita. Vanhempien ja opettajien odotukset voivat tuntua musertavalta nuoresta, jotka kantavat huolta todistuksestaan ja tulevaisuuden mahdollisuuksistaan. - Liialliset määrät kotitehtäviä ja henkinen ylikuormitus.
Vaikka Suomi onkin perinteisesti tunnettu siitä, että oppilaita ei kuormiteta liikaa koululla, nousevat tutkimuksissa esiin kotitehtävien määrän kasvu sekä vastuu itsenäisestä opiskelusta uudistetussa opetussuunnitelmassa. Tämä korostuu erityisesti ylemmillä luokilla. Moni nuori kertoo käyttävänsä joka ilta useita tunteja kotitehtäviin, mikä voi johtaa henkiseen uupumiseen. Kun oppilas ottaa asian puheeksi opettajan kanssa, voidaan avunpyyntö käsittää väärin ja oppilas leimataan hankalaksi, sen sijaan että se tulkittaisiin nuoren kanssaihmisen hätähuudoksi. Jos vertaamme tätä aikuisiin, voimme pohtia kuinka hyväksyttävä tällainen väärinkäsitys esihenkilön ja työntekijän välillä olisi. - Opettajien vastuu ja tuki.
Opettajilla on keskeinen rooli Suomen koulujärjestelmässä. Heiltä ei odoteta pelkästään opetusta vaan myös mentorointia ja tukea oppilaiden hyvinvointiin. Monet opettajat kuitenkin kokevat olevansa ylikuormittuneita. He kokevat, ettei heidän resurssinsa riitä yksilölliseen tukeen, jota mielenterveyden haasteiden kanssa kamppaileva oppilas tarvitsee. Tämän lisäksi monelta opettajalta puuttuu tarvittava koulutus stressistä ja ahdistuksesta kärsivien oppilaiden tunnistamiseen ja kohtaamiseen.
Kuormituksen vaikutukset oppilaiden hyvinvointiin
Nuorten kokemalla henkisellä kuormituksella voi olla hyvinkin vakavat seuraukset heidän hyvinvointiinsa. Liioiteltu määrä kotitehtäviä yhdistettynä koviin odotuksiin voivat johtaa unettomuuteen, ahdistukseen ja tietyissä tilanteissa jopa masennukseen. Monen nuoren kohdalla tämä voi johtaa siihen, että koulu muuttuu oppimisen ja kehittymisen paikasta jatkuvan stressin ja paineen lähteeksi. Tämä vaikuttaa sekä heidän akateemiseen suoriutumiseensa että henkiseen hyvinvointiinsa.
Tulevaisuuden näkymät: Mitä voimme tehdä?
- Kotitehtävien vähentäminen ja tasapaino koulun ja vapaa-ajan välille.
Suomessa käydään kasvavaa väittelyä kotitehtävien vähentämisen tärkeydestä, jotta oppilaille jää enemmän aikaa palautumiselle. Rajoittamalla kouluajan ulkopuolisen koulutyön määrää voidaan vähentää henkistä kuormitusta ja parantaa oppilaiden unenlaatua ja palautumista. Huomioitavaa on, että ihmisen aivot ovat täysin kehittyneet vasta 25–27-vuotiaana. Voimmeko siis kuormittaa nuorten aivoja enemmän kuin työelämässä olevien aikuisten, joilla työkuormaa rajoitetaan lainsäädännöllä? - Tuki opettajille.
Voidaksemme tarjota oppilaille tarvittavaa tukea pitää meidän myös turvata opettajille tarvittavat resurssit sekä riittävä osaaminen mielenterveyden haasteiden kohtaamiseen. Tämä voisi tarkoittaa koulutusta stressin ja ahdistuksen oireiden havaitsemiseen. Lisäksi tarvitaan riittävä määrä koulupsykologeja ja kuraattoreita, jotka voivat auttaa apua tarvitsevia oppilaita. - Henkisen hyvinvoinnin lisääminen opetussuunnitelmaan.
Henkisen hyvinvoinnin puheeksi ottaminen osana opetusta voi auttaa oppilaita opettelemaan stressin käsittelyyn ja kehittämään toimintatapoja paineen käsittelyyn. Tällä tavoin voitaisiin vähentää stigmaa mielenterveyden haasteiden ympärillä ja kannustaa nuoria hakemaan apua ajoissa.
Suomalaisen koulujärjestelmän korkean kunnianhimon haasteena tulee olemaan tasapainon löytäminen akateemisen menestyksen ja oppilaiden henkisen hyvinvoinnin välillä. Liialliset määrät kotitehtäviä ja liiallisen suorittamisen kulttuurin vaarana on oppilaiden aivojen ylikuormittuneisuus ja ympäristön luominen, jossa stressi ja ahdistus normalisoituvat. Opettajia tukemalla, kotitehtäviä vähentämällä, liikunnan lisäämisellä ja ottamalla henkinen hyvinvointi osaksi koko koulujärjestelmää Suomi voisi myös jatkossa toimia koulutuksen johtotähtenä, samalla kuin suojelemme nuorten hyvinvointia. Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta uupumiselle – nuorissa on tulevaisuus!
