Tutkimusorganisaatio EPSI Ratingin tuoreen tutkimuksen mukaan Veritaksen yritysasiakkaat arvostavat yhtiön henkilökohtaista ja helposti lähestyttävää palvelua.
Tutkimuksessa kartoitettiin yritysasiakkaiden näkemyksiä työeläkeyhtiöistä ja niiden palvelusta.
Veritas sai työeläkeyhtiöistä parhaat arviot yhteydenpitoon liittyvissä asioissa, esimerkiksi siinä, miten asiakkaat kokivat saamansa avun, palvelun ja asiakaspalvelun ammattitaidon.
”Veritaksen asiakkaat olivat kaikkein tyytyväisimpiä omaan yhteyshenkilöönsä. Meillä kaikki asiakkaat saavat oman yhteyshenkilön yrityksen koosta riippumatta”, kertoo asiakkuusjohtaja Michael Isaksson.
Tutkimuksessa selvisi myös, että aktiivisuudessa ja aloitteellisuudessa Veritaksella on vielä kehitettävää. EPSIn mukaan asiakkaat odottavat entistä proaktiivisempaa otetta ja aktiivisempaa yhteydenpitoa.
”Yksi Veritaksen arvoista on ’jatkuvasti paremmin’. Palautteen perusteella aiomme kehittää toimintaamme ja satsata jatkossa vielä enemmän yhteydenpidon aktiivisuuteen. Selvitämme myös tarkemmin, millaisia odotuksia ja toiveita asiakkaillamme on.”
Isakssonin mukaan tuloksiin voi kuitenkin olla tyytyväinen.
”Veritaksella oli tutkimuksessa eniten suosittelijoita ja yhtiö sijoittui myös jaetulle ykkössijalle kysymyksessä, jossa kartoitettiin, mihin eläkeyhtiöön haastatellut voisivat harkita vaihtavansa.”




