Veritas viestintä ja uutiset

Veritas on mukana Vastuullinen työnantaja 2021 -kampanjassa

23.2.2021, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Veritas Eläkevakuutus on mukana Oikotie Työpaikkojen Vastuullinen työnantaja 2021 -kampanjassa. Vastuullinen työnantaja 2021 on Suomen suurin vastuullisuuskampanja, jonka tavoitteena on vastuullisempi työelämä Suomessa nyt ja tulevaisuudessa.

Kampanjaan osallistuvat yritykset sitoutuvat noudattamaan kuutta vastuullisen työnantajan periaatetta, jotka ovat syrjimättömyys, työelämän tasapaino ja hyvinvointi, esihenkilötyöhön panostaminen, työn merkitys ja työssä kehittyminen, tehtävän vaatimusten mukainen palkkaus sekä hyvä hakijakokemus.

”Kampanja edistää tärkeitä asioita. Meillä toteutuu jo tällä hetkellä arjessa kaikki kuusi periaatetta, mutta kiinnitämme niiden kehittämiseen nyt erityistä huomiota”, henkilöstöasiantuntija Tiia Helenius kertoo.

Myös Veritaksen yritysvastuuohjelma sisältää tavoitteet vastuulliselle työnantajuudelle. ”Teemme joka päivä töitä sen eteen, että jokainen veritaslainen voi työssään hyvin. Vaikka kampanjan periaatteet meillä jo toteutuvatkin, niin aina löytyy parannettavaa. Tämä kampanja tarjoaa siihen erinomaisen mahdollisuuden”, toteaa yritysvastuuasiantuntija Eveliina Leino.

Yhdessä kohti vastuullisempaa työelämää

Kampanjaan kuuluu pitkin vuotta järjestettävät workshopit ja webinaarit sekä tilaisuudet, joissa jaetaan parhaita käytäntöjä ja vinkkejä työelämän asiantuntijoiden johdolla.

”Kampanjan mukana pääsemme hyödyntämään isoa verkostoa, josta ammentaa hyviä ideoita. Pääsemme myös sparrailemaan muiden yritysten kanssa vastuullisuuden eri teemoista”, iloitsee Helenius.

”Verkostossa on voimaa ja yhdessä voimme kehittää työelämää vastuullisemmaksi. Erityisesti näinä haastavina aikoina on tärkeää kiinnittää huomiota työntekijöiden hyvinvointiin”, jatkaa Leino.

Leinon mukaan vastuullisuus on nykypäivänä organisaatioille elinehto.

”Vastuullisuutta edellyttävät nykypäivänä niin työntekijät kuin työnhakijatkin. Vastuullinen työnantaja houkuttelee myös parhaat osaajat.”

Oikotie toteuttaa kampanjaan osallistuvien yrityksien kanssa työelämän vastuullisuus -tutkimuksen ja kampanja huipentuu toukokuussa vastuullisimpien työnantajien palkitsemiseen.

Lue lisää: