Siirry suoraan sisältöön
Kaksi henkilöä tutkii tablettia Turun pääkonttorilla.

Veritaksen vuosi 2022

Veritas huolehti vuonna 2022 yli 120 000 henkilön lakisääteisestä eläketurvasta. Vuoden lopussa Veritaksessa oli vakuutettuna lähes 68 000 työntekijää ja yli 14 000 yrittäjää. Eläkettä maksettiin lähes 39 000 eläkkeensaajalle.

Veritakselle vuosi 2022 oli vahvan kasvun vuosi. Vuoden aikana Veritaksen vakuutusmaksutulo nousi 13,4 prosenttia lähes 700 miljoonaan euroon ja Veritaksessa vakuutettujen yritysten palkkasumma kasvoi 10,9 prosenttia. YEL-vakuutuksissa kasvuvauhti oli alan nopeinta.

Yritysvastuuraportti

Vastuullisuus sisältyy olennaisena osana Veritaksen perustehtävään eläkeyhtiönä ja on siten mukana kaikessa, mitä teemme. Vuosi 2022 oli jälleen aktiivinen ja jatkoimme työtä vastuullisuustavoitteidemme edistämiseksi.

Yritysvastuuraportti 2022

 

Vakuutusneuvoja palvelee asiakasta kuulokkeet päässä.

Vuosikertomus 2022

Veritaksen vuosikertomus 2022 sisältää yritysvastuuraportin, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

Yritysvastuuraportti

Toimintakertomus ja tilinpäätös (pdf)

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (pdf)


Helppoa ja sujuvaa asiointia. Sain vastauksen kysymykseeni ja neuvoja sekä lisätietoa tulevaa varten.
Kiva, kun saa neuvontaa myös puhelimitse, eikä vain diginä!

TyEL, YEL ja oma vakuutusihminen – kaikki yhdestä eläkeyhtiöstä.

Meillä puheluusi vastaa ihminen ja aina alle 20 sekunnissa.

Ota vakuutus