Henkilökuva Minna Stenmanista.

Mitä tueksi, kun maailma haastaa mielemme?

Minna Stenman

12.1.2026, Blogi

Perinteisesti, kun ajat ovat haastavat ja työmarkkinoilla on tiukkaa, työpaikoista pidetään kiinni, sairaanakin painetaan töitä ja työtyytyväisyys on kohdillaan. Tämä pitää paikkansa myös tänä päivänä.

Tilastot osoittavatkin, että esimerkiksi mielenterveyshäiriöistä aiheutuvien pitkien poissaolojen määrät eivät ole kasvaneet (Kela, 2025), henkilöstön vaihtuvuus on vähentynyt (Ek, 2025) ja Veritaksen työnantaja-asiakkaiden keskimääräinen eNPS-arvo +27 näyttää hyvältä.

Jos luvut näyttävät valoisilta, miksi somessa ja kahvipöydissä puhutaan toisin? Onko työpahoinvointi edelleen tabu? Vai onko johtamis- ja keskustelukulttuurimme koventunut maailman menojen mukana?

Mielenterveyshaasteet kasvussa

  • Ahdistuneisuus kasvaa – vuonna 2024 yli 50 000 suomalaista oli ollut pitkään pois töistä ahdistuneisuuden vuoksi.
  • Mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kasvoi 2024 ja ne muodostavat jo yli kolmanneksen syistä poistua työelämästä.
  • Veritaksen työkyvyttömyyshakemustilastojen valossa erityisesti alle 34-vuotiaat kamppailevat jaksamisen kanssa, mikä uhkaa lyhentää työuria.

Myös Veritaksen asiakasyritysten riskikartoituksen työhyvinvointi-indeksi on laskussa ja kuormitusaste nousussa. Syitä kuormituksen tunteeseen löytyy varmasti niin maailman kriiseistä kuin työpaikan arjen myllerryksistä tai työkavereiden keskinäisistä ristiriitatilanteista. Huolemme asiakasyritystemme henkilöstön jaksamisesta on kuitenkin todellinen: riskikartoituksemme mukaan joka viides on huolissaan omasta työssä jaksamisestaan. Kuormitustekijöissä korostuu henkinen kuormitus ja monen palautuminen onkin koetuksella. Vuorovaikutus, työkulttuuri ja siihen läheisesti liittyvä johtamiskulttuuri sekä työyhteisön ristiriidat koetaan erityisen raskaiksi.

Työkykyvuosi 2026 – fokuksessa henkinen jaksaminen

Vuonna 2026 haluamme kiinnittää asiakkaidemme huomion työyhteisöjen toimivuuteen ja mahdollistaa sellaisen työkulttuurin, missä innostus ja työssä jaksaminen on mahdollista. Terveen työkulttuurin rakentamiseen tarvitaan lisäksi suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää, suuri määrä empatiaa ja tahtoa luoda yhdessä parempi tulevaisuus. Keskitymme vuoropuhelussa asiakkaidemme kanssa tämän takia erityisesti seuraaviin teemoihin:

  • Työkulttuuriin ja ystävälliseen ja arvostavaan vuorovaikutukseen – Työkulttuuri, jossa ongelmista uskalletaan puhua ajoissa ja ratkaisuja etsitään yhdessä, on terve työkulttuuri.
  • Työkykyjohtamisen sujuvuuteen – Arvostava työkulttuuri on avain sujuvaan työkykyjohtamiseen.
  • Työurajohtamiseen – Veritaksen työkykyasiantuntijat tarjoavat osaamistaan ja työkaluja työkyvyn strategiseen johtamiseen, jotta voimme yhdessä asiakkaidemme kanssa vähentää työkyvyttömyyden riskiä.

Tarjoamme käytännönläheisiä työkaluja vuorovaikutuksen lisäämiseen kuten vinkkejä toimivan ja aktiivisen palautekulttuurin luomiseen ja miten esimerkiksi kehityskeskustelua voidaan hyödyntää strategisena työkykyjohtamisen välineenä.

Ja koska riskikartoituksemme mukaan erityisesti henkinen jaksaminen on monella koetuksella, tarjoamme myös mahdollisuuden hetken reflektoida omaa kognitiivista kuormitustaan ja löytämään webinaareistamme työkaluja omaan palautumiseen ja työssä jaksamiseen.

Yhdessä kohti parempaa työelämää

Mahdollista itsellesi uudelleen innostuminen: varaa itsellesi aikaa reflektointiin, ilmoittaudu mukaan työkykyjohtamisen tilaisuuksiimme ja pohdi, miten voit hyödyntää saamasi tietoa itse ja miten voit auttaa myös kollegoitasi jaksamaan ja viihtymään vielä paremmin työssään. Kun itse voi hyvin on helpompaa innostaa myös muita!

Katso kevään tapahtumatarjonta

Henkilökuva Minna Stenmanista.

Minna Stenman