Veritaksen arvot puhuttelivat – nyt Tuula Lindström tukee yrityksiä työkykyriskien vähentämisessä

15.1.2026, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Tuula Lindström on Veritaksen työkykytiimin tuorein tulokas. Hän siirtyi Veritakseen Terveystalosta, jossa hän on työskennellyt avainasiakkuuspäällikkönä ja sitä ennen työterveyshoitajana.

”Koen, että kokemukseni työterveyden parissa on antanut minulle hyvä eväät tehtävääni. Aiemmassa työssäni kohtasin paljon työkyvyn ylläpitoon ja edistämiseen liittyviä asioita, mutta ehkä hiukan eri näkökulmasta. Työterveyshoitajana taas sain auttaa ihmisiä ihan yksilöllisellä tasolla.”

”Rekrytoinnissa minua jännitti vähän se, kun on jo näitä kilometrejä mittarissa mutta sitten ilahdutti eritysesti se, että kokemustani arvostettiin. Mielestäni se kertoo myös Veritaksen moninaisesta työkulttuurista.”

Veritaksen arvot, tapa erottua joukosta ja panos toiminnan kehittämiseen puhuttelivat Lindströmiä ja antoivat hyvän mielikuvan Veritaksesta.

”Ajattelin että vau! Veritas erottuu kyllä työeläkeyhtiökentässä positiivisesti, ja kun luin Veritaksen arvoista, ajattelin niiden sopivan hyvin yhteen omieni kanssa.”

Muiden auttaminen ja organisaatioiden ohjaaminen menestykseen työkykyjohtamisessa on se, mikä Lindströmin mielestä on työssä palkitsevaa.

”Tehtävässäni pidän erityisesti siitä, että pääsen tukemaan organisaatioita, edistämään heidän työkykyjohtamistaan ja auttamaan heitä minimoimaan työkykyriskiään ja tällä tavalla lisäämään tehokkuutta ja työtyytyväisyyttä.”

Ennen Veritakseen siirtymistä Lindström on aiemman työnsä ohella ehtinyt myös kouluttautua työkykykoordinaattoriksi.

”Osaamisen kehittäminen antoi minulle laajempaa näkökulmaa työkykyjohtamiseen. Kyseessä ei ollut mikään pitkä koulutus mutta koen, että sen kautta opin paremmin ymmärtämään myös työeläkekuntoutuksen tuomia vaihtoehtoja työkyvyn ylläpitoon.”

Ilmoitus työkykyasiantuntijan tehtävästä osui Lindströmin kohdalle kuin tilauksesta.

”Olin jo hetken aikaa miettinyt seuraavaa askelta urallani. Päädyin hakemaan Veritakseen, kun kohdalle osui tehtävä, joka oli kuin minulle tehty.”

Lue lisää: