Jessica Ålgars, viestintäpäällikkö

Viestintäryhmä levittää avoimuuden ja rohkeuden kulttuuria

Jessica Ålgars

25.6.2020, Blogi

Meillä on unelma. Se liittyy viestintäkulttuurin kehittymiseen, asiantuntijaviestintään, kasvollisuuteen, yhteistyöhön ja avoimuuteen. Kun tulin Veritakseen viestintäpäälliköksi keväällä 2019, tämä oli työni tärkein missio. Mutta viestintäkulttuuria ei rakenneta yksin – siksi perustin viestintäryhmän.
Mitä olemme vuodessa oppineet? Timanttinen viestintäryhmämme koostuu eri alojen asiantuntijoista ja kysyin jäseniltä, miten meillä menee?

Mikä viestintäryhmässä innostaa?

Innostuminen on viestinnän eliksiiri numero yksi. Viestintäryhmä innostuu siitä, että:

  • Veritaksen näkyvyys on kasvanut paljon
  • autamme toisiamme
  • on rento ja kiva tekemisen meininki, ilman turhaa byrokratiaa
  • olemme oppineet tekemään yhdessä
  • Veritaksen viestintä on muuttunut kasvolliseksi, iloiseksi ja rennoksi
  • ryhmä osoittaa, että viestintä kuuluu kaikille
  • ryhmässä on laaja edustus eri sektoreilta
  • rooli viestintäryhmässä joustaa työtilanteen mukaan
  • oppii uutta
  • mukaan pääsee ilman viestinnän koulutusta

Olemme panostaneet muun muassa asiakastarinoihin, joissa Veritaksen asiakkaat kertovat kokemuksiaan sekä jakavat vinkkejä muille yrittäjille.
Rekryviestintään on tuotu vipinää ja elämää, moni onkin viime aikoina hakenut meille töihin iloisten tiimikuvien ja kasvollisen some-viestinnän vuoksi.

Lukuina mitattuna näkyvyytemme kasvaa joka some-kanavassa, esimerkiksi kävijämäärämme LinkedIn:ssä ovat kasvaneet vuodessa 171 %.

Mitä pitäisi kehittää?

Viestintäryhmän jäsenet eivät vuosi sitten olleet ikinä tehneet viestintää. Olemme päässeet jo pitkälle, mutta vielä on kehitettävää. Viestintäryhmän ehdotuksia:

  • voisimme tarkemmin sopia, kuka tekee mitä ja kuinka usein. Näin osaisi varata tarvittavan ajan kalenteriin ajoissa.
  • lisää vastuullisia ihmisiä tiettyihin osa-alueisiin, ettei kaikki kaadu viestintäyksikön niskaan.
  • hyvä, että osaamista kasvatetaan mm. koulutuksissa
  • ”omat vastuualueet”, jotka eivät ole niin tiukkoja, että se tuhoaa joustavuuden.
  • Joitakin ”tiimejä tiimin sisällä” on syntynyt viestintäryhmäläisten vahvuuksien ja kiinnostusten pohjalta, mutta periaatteena on, että kaikki ymmärtävät viestintää laajemmin ja voivat tukea kollegoita omalla osastolla.
  • Intoa riittää, muttei aina aikaa. Lähes jokainen viestintäryhmäläinen haluaisi viestiä useammin, mutta aina aika ei riitä oman työn ohella.

Kysyin myös, mitä jokainen aikoo tehdä syksyllä. Viestintäryhmäläiset lupaavat mm. tehdä syyskuussa julkaistavan uuden verkkosivuston sisältöjä, kirjoittaa uutisia, viestiä somessa omilla kasvoilla, oppia digimarkkinointia, skarpata sisäisessä viestinnässä – siis vaikka mitä!

Kulttuurinmuutoksen edelläkävijät

Viestintäryhmä näkee, että viestinnän merkitys palvelulle, brändille ja vuorovaikutukselle ymmärretään jo paremmin koko organisaatiossa. Viestintä otetaan esille monessa sektorikokouksessa – tämäkin on iso muutos vuoden takaiseen.

”Ollaan saatu tartutettua samaa sallivaa, avointa ja iloista asennetta muuallekin taloon.”

”Viestintä ei ole vain viestintäyksikön asia.”

”Mielestäni koko talossa kulttuuri on jo vuodessa muuttunut paljon ja parempaan! Kriittisiä ääniä kuuluu nyt paljon vähemmän.”

”Tämä ryhmä on niin huippu! Ihme, ettei tällaista ole perustettu jo paljon aikaisemmin.”

”Viestintäryhmään kuulumisen kautta vahvistuu myös veritaslaisuuteni. Isoja asioita on siis tapahtunut tämän puitteissa!”

”Innostavaa ja monipuolista asiaa viestintään liittyen, oppii uutta ja lisää. Koen tärkeäksi.”

”On hienoa, kun näkee, että asiantuntijat rohkaistuvat viestimään ja saavat onnistumisen kokemuksia.”

Vuorovaikutus on viestinnän ydin ja se pätee myös sisäisen viestintäkulttuurin rakentamisessa. Opimme toisiltamme, kerromme ja kysymme, tuemme ja rohkaisemme. Hashtagimme on #meollaanveritas. Viestintäryhmä on herättänyt sen eloon.

Kirjoittaja on Veritaksen viestintäpäällikkö Jessica Ålgars, joka yhdessä viestintäasiantuntija Suvi Asikaisen kanssa muodostaa yhtiön viestintäyksikön. Viestintäryhmä koostuu noin 14 motivoituneesta asiantuntijasta, jotka oppivat viestintää oman työn ohella. Veritaksella on 160 työntekijää eri paikkakunnilla, yhtiö on täysin kaksikielinen.

Jessica Ålgars, viestintäpäällikkö

Jessica Ålgars