Muistiinpanoja YEListä pöydällä.

Ajankohtaista tietoa eläkkeensaajille

29.11.2022, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Vuoden vaihtuminen tuo muutamia muutoksia maksussa oleviin eläkkeisiin. Muutokset tapahtuvat pääosin automaattisesti, eivätkä vaadi sinulta toimenpiteitä.

Postitamme vuosittain eläkettä tai etuutta saaville asiakkaillemme infokirjeet. Tulevan vuodenvaihteen kirjeet lähtevät matkaan tammikuussa 2023. Aikataulu on siirtynyt hieman totuttua myöhemmäksi, joten voit odotella kirjettä rauhassa, vaikka vuodenvaihde lähestyykin.

Työeläkeindeksi korottaa maksussa olevia eläkkeitä 6,8 prosentilla. Kirjeessä kerrotaan eläkkeen indeksikorotettu määrä vuodelle 2023. Listaamme kirjeellä myös vuoden 2023 eläkkeen maksupäivät, jotka ovat:

2. tammikuuta2. toukokuuta1. syyskuuta
1. helmikuuta1. kesäkuuta2. lokakuuta
1. maaliskuuta3. heinäkuuta1. marraskuuta
3. huhtikuuta1. elokuuta1. joulukuuta

Mikäli saat eläkettä tai etuutta, johon liittyy ansioraja, löydät kirjeeltä ansiorajan määrän vuodelle 2023.

Samassa yhteydessä saat myös tiedon sinulle vuoden 2022 aikana maksetuista eläkkeistä ja niistä tehdystä ennakonpidätyksestä.

Verotus vuonna 2023

Tammikuun eläkettä verotetaan vuoden 2022 ennakonpidätysprosentin mukaisesti. Uudet, vuoden 2023 verokortit, tulevat voimaan 1.2.2023. Verottaja ilmoittaa ennakonpidätysprosentin suoraan meille.

Mikäli sinulla on tarve korottaa ennakonpidätysprosenttiasi, voit tehdä sen lähettämällä meille viestin verkkopalvelun kautta. Löydät verkkopalvelun osoitteesta veritas.fi/kirjaudu. Voit tehdä muutoksen myös puhelimitse. Löydät palvelunumeromme verkkosivujemme Yhteystiedot-sivulta veritas.fi/yhteystiedot.

Alkoiko eläkkeesi loppuvuodesta 2022?

Jos eläkkeesi on alkanut 1.11.2022 tai sen jälkeen, tilaa verottajalta eläkeverokortti myös vuodelle 2023. Voit pyytää verokortin 15.12.2022 jälkeen OmaVero -palvelussa www.vero.fi/omavero tai soittamalla verokorttipuhelimeen 029 497 000. Ilmoita etuuden maksajaksi Veritas Eläkevakuutus, niin verottaja toimittaa verokortin suoraan meille. Huomaathan, että mikäli meillä ei ole käytettävissä eläkettä varten laskettua veroprosenttia, pidätämme eläkkeestä veroa 40 prosenttia.