Tuore väitös: moni nukkuu paremmin siirryttyään eläkkeelle

17.9.2020, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Eläkkeelle siirryttäessä moni alkaa nukkua enemmän ja paremmin kuin viimeisten työvuosien aikana. Unen määrä lisääntyy keskimäärin 20 minuutilla eläkkeelle siirtymisen jälkeen.

Tiedot käyvät ilmi väitöskirjatutkija Saana Myllyntaustan tutkimuksesta. Myllyntaustan mukaan muutokset ovat nähtävissä jo ensimmäisinä kuukausina eläkkeelle siirtymisen jälkeen.

”Uni-valverytmi siirtyy useilla myöhäisemmäksi kuin viimeisten työvuosien aikana. Unen keston lisääntyminen eläkkeelle siirtymisen jälkeen näyttäisi liittyvän nimenomaan siihen, että aamuisin nukutaan pidempään.”

Unta kannattaa vaalia

Uni on tekijä, joka voi häiriintyä helposti elämän muutoksista ja erityisesti kuormittavista elämäntilanteista.

”Jos kokee univaikeuksia, on tärkeä miettiä, mikä niitä mahdollisesti aiheuttaa. Unen kannalta on erittäin tärkeää, että sekä mielenterveydestä että fyysisestä terveydestä pidetään huolta.”

Unessa voi saada positiivisia muutoksia aikaan kiinnittämällä huomiota unihygieniaan eli toimiin, jotka edesauttavat nukahtamista. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi säännöllinen liikunta, iltojen rauhoittaminen, nukkumisaikojen säännöllisyys, piristävien juomien välttäminen ilta-aikaan ja makuuhuoneen pimeydestä ja hiljaisuudesta huolehtiminen.

”Riittävä ja hyvänlaatuinen uni on toimintakykymme ja elämänlaatumme kannalta niin keskeinen asia, että siihen kannattaa panostaa”, Myllyntausta muistuttaa.

Lisätietoja Myllyntaustan väitöskirjasta Turun yliopiston verkkosivuilla