kevytyrittäjää kiehtoo vapaus.

Työelämästä todettua: Kevytyrittäjyyden suosio piilee joustavuudessa ja vapaudessa

8.3.2021, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Kevytyrittämisen suosio kasvaa sen joustavuuden ja helppouden ansiosta. Nuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on myös huipussaan. Suomeen kaivataankin lisää yrittäjiä. YEL-vakuutus on erinomainen turva myös kevytyrittäjälle.

Suomeen kaivataan lisää yrittäjiä etenkin nuoria, naisia sekä maahanmuuttajia. Nuorisobarometrin mukaan yrittäjyys myös kiinnostaa nuoria aikaisempaa enemmän: 58 prosenttia kertoo olevansa halukkaita kokeilemaan yrittämistä jossakin vaiheessa työuraansa. Samalla nuoret toivovat mahdollisuutta käyttää työssään luovuutta, ja että työ olisi hauskaa ja vaihtelevaa.

Lisäksi työtehtäviltä toivotaan merkityksellisyyttä: palkka ei ole nuorille tärkein mieluisen työn kriteeri, vaan työn täytyy asettua linjaan omien henkilökohtaisten arvojen kanssa.

Yrityksen perustaminen helpottuu, kun tarjolla on tukipalveluja

Yrittämiseen on alempi kynnys kuin koskaan aiemmin kevytyrittäjyyden ansiosta. Kevytyrittämisen suosio on kasvanut kohisten.

”Parhaimmillaan yrittäjänä pääsee toteuttamaan omia unelmiaan ja saa tehdä työtä, josta nauttii. Yrittäjyyden hyviä puolia ovat vapaus päättää omasta tekemisestä, mahdollisuus päästä toteuttamaan itseään sekä työn palkitsevuus”, kommentoi Ilona Works toimitusjohtaja Axel Lindell.

Yrittäjäksi voi ryhtyä oikeastaan kuka tahansa, jolla on hyvä liikeidea mielessään. ilona.works haluaa helpottaa yrityksen perustamiseen vaadittua byrokratiaa, jotta se ei ainakaan olisi esteenä yritystoiminnan aloittamiselle.

”Nykyaikaistamalla yrityksen perustamista ja liiketoiminnan tukipalveluiden hankkimista mahdollisimman moni voi alkaa yrittäjäksi”, Lindell jatkaa.

Kevytyrittäminen sopii monen arvoihin ja elämäntilanteisiin

Kevytyrittäjä harjoittaa ammattia ilman omaa y-tunnusta, jolloin kirjanpidon ja laskutuksen hoitaa niihin erikoistunut palveluyritys.

Kevytyrittäminen on hyvä tapa esimerkiksi testata liiketoimintaideaa tai tienata opiskelun tai päätoimisen työn ohessa, miksei jopa eläkkeellä ollessa.

Kevytyrittäjyyden suosio vaikuttaa pysyvältä: Uusi työ ry:n mukaan 89 prosenttia kevytyrittäjistä on hyvin tai melko tyytyväinen tilanteeseensa ja 82 prosenttia aikoo jatkaa kevytyrittämistä.

Moni yllättyy siitä, miten helppoa on ryhtyä kevytyrittäjäksi

Moni kevytyrittäjä on positiivisesti yllättynyt, miten helppoa kevytyrittäjäksi ryhtyminen on ollut.

”Kevytyrittäjän ei tarvitse huolehtia kirjanpidon tekemisestä, verotuksesta tai paperitöistä, joten aikaa jää enemmän oman toiminnan pyörittämiseen. Riskittömyys on myös yksi kevytyrittämisen hyvistä puolista”, kertoo Ilona Worksin Axel Lindell.

Laskutuspalvelun käyttäjäksi rekisteröityminen on ilmaista ja palvelun käytöstä maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun laskuttaa asiakkaitaan.

Kevytyrittäjänä ei kuitenkaan saa kaikkia veroetuuksia, joihin yksityiset elinkeinonharjoittajat ovat oikeutettuja. Lisäksi haasteena voi olla se, että laskutuspalvelun kautta ei voi laskuttaa kaikkia töitä, esimerkiksi tuotemyyntiä tai luvanvaraista toimintaa.

YEL turvaa myös kevytyrittäjää

Kevytyrittäjä katsotaan lain mukaan palkansaajaksi verotuksen, vakuutusten ja kirjanpidon osalta, mutta työttömyysturva-asiat hoidetaan samoin kuin päätoimisilla yrittäjillä.

Siksi YEL-vakuutus on hyvä hankkia, jos ehdot täyttyvät. Se joustaa tarvittaessa: jos työtulot vaihtelevat, ne on mahdollista päivittää. Joustavuuden ansiosta YEL-vakuutus onkin ihanteellinen yrittäjälle, jonka tulot eivät ole joka kuukausi samat.

Uusi yrittäjäsukupolvi pitää aiempia enemmän arvossa yrityksensä lisäksi myös muita elämän osa-alueita ja vapaa-aikaa. YEL-vakuutus takaa, että elämästä ei tarvitse tinkiä eläkkeellä tai sairastuessakaan.

ilona.worksin sivuille on koottu eri kevytyrittämisen laskutuspalvelut, mistä nämä voi helposti verrata ja alkaa kevytyrittäjäksi. Koska laskutuspalvelu hoitaa kirjanpidon, laskutuksen ja veroilmoituksen puolestasi voit aloittaa yritystoiminnan, kun olet rekisteröitynyt kevytyrittäjäksi ja hankkinut YEL-vakuutuksen Veritaksesta.

Veritaksen tarjoama oma yhteyshenkilö auttaa ja neuvoo sinua mielellään. Onnea yrittäjyyteen!