Veritas kannustaa yrityksiä asettamaan tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet

1.10.2021, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Veritas Eläkevakuutus on mukana CDP-järjestön kampanjassa, jossa suuria yrityksiä kannustetaan asettamaan tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet. Vetoomuksen on allekirjoittanut yli 220 finanssialan toimijaa yhteensä 26 maasta.

”Kampanjan kautta meillä on mahdollisuus vaikuttaa suuriin yrityksiin, joiden toimilla on ratkaiseva vaikutus kokonaispäästöihin. Kun suuret toimijat saadaan sitoutettua päästövähennystavoitteisiin, pienempien on helpompi seurata perässä”, arvioi Veritaksen vastuullisuuspäällikkö Eveliina Leino.

Kampanjaa koordinoiva CDP on voittoa tavoittelematon kansainvälinen järjestö, joka kerää vuosittain tietoja muun muassa yritysten kasvihuonekaasupäästöistä ja ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Tällä kertaa CDP:n kampanja on suunnattu 1600 yritykselle, joiden yhteenlasketut päästöt ovat 11,9 gigatonnia. Kampanjassa vedotaan yrityksiin, jotta ne tekisivät osansa rajoittaakseen ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen.

”Ilmastotavoitteiden tulee olla yhteismitallisia ja tieteeseen perustuvia. Ne eivät saisi tulla kuin joulupukin pajasta, josta jokainen yritys käy valikoimassa itselleen sopivan”, Veritaksen sijoitusjohtaja Kari Vatanen sanoo.

Lue lisää: