Siirry suoraan sisältöön

Veritaksen vuosi 2021

Veritas huolehti vuonna 2021 noin 14 200 yrittäjän ja 8 000 yrityksen työeläkevakuuttamisesta. Vuosi oli koronapandemian vuoksi monille yrittäjille ja yrityksille raskas. Olimme asiakkaidemme tukena ja autoimme heitä monenlaisissa muutostilanteissa.

Asiakaspysyvyys parantui vuoden aikana entisestään ja Veritas sai ennätysmäärän myös uusia asiakkaita. Sijoitustuloksemme oli koko 2000-luvun paras: sijoitukset tuottivat vuoden aikana 12,6 prosenttia.

Yritysvastuuraportti

Vastuullisuustyötä Veritaksessa kehitettiin entisestään vuoden 2021 aikana. Veritas laati vuoden aikana sijoituksille ilmastotiekartan ja määritteli välitavoitteet, jotka ohjaavat kohti sijoitusten hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.

Yritysvastuuraportti 2021

Vuosikertomus 2021

Veritaksen vuosikertomus 2021 sisältää yritysvastuuraportin, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

Yritysvastuuraportti 2021

Toimintakertomus ja tilinpäätös (pdf)

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (pdf)


Teidän kaikki asiakaspalvelijat ovat ihanan ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. Asiat hoituu aina hyvin.
Aivan uskomattoman hyvä asiakaspalvelu. Sain vakuutukset helposti kahteen firmaan teiltä. Kultaisen neuvon laskutukseen liittyen. 10+ Asiakaspalvelusta myös vastattiin super nopeasti. Iso kiitos. Onneksi siirsin kaikki vakuutukseni teille.

TyEL, YEL ja oma vakuutusihminen – kaikki yhdestä eläkeyhtiöstä.

Meillä puheluusi vastaa ihminen ja aina alle 20 sekunnissa.

Ota vakuutus