Henkilökuva Veritaksen työkykyasiantuntija Minna Blissistä.

Kuuntelua etänä

Minna Bliss

28.4.2020, Blogi

Yhteiskunnan poikkeustilanne koronaviruksen vuoksi jatkuu edelleen ja olen iloisena seurannut, miten moni on innostunut jakamaan omia oivalluksiaan ja vinkkejään hyviksi huomatuista toimintatavoista.

Monelle muutos 100% etätöihin on ollut erittäin suuri ja haastavakin, kun taas moni muu on solahtanut tyytyväisenä oman kodin tarjoamaan työrauhaan ja jatkanut töitä niin kuin muutosta ei olisi tapahtunutkaan. Ja kuitenkin esimerkiksi moni esimies miettii nyt, että miten voi tietää kuinka tiimiläiset voivat, kun ei edes tapaa heitä.

Jäin pohtimaan, että poikkeustilanne nostaa mielestäni kuuntelun merkityksen entistä korkeammalle. Tilanteessa, jossa olemme kaikki fyysisesti omissa ”poteroissamme” tarvitsemme taitoa kysyä kysymyksiä ja herkkiä korvia kuunteluun enemmän kuin koskaan.

Kysyn ja kuuntelen eri rooleissa

Itseltäni minun olisi hyvä kysyä miten minä voin ja minkälainen tämä muutos on ollut minulle normaaliin työntekoon verrattuna. Minkälaisia taitoja tarvitsisin ehkä lisää ja mikä näissä olosuhteissa tuottaa minulle työn mielekkyyttä? Itseäni kuunneltuani voin miettiä minkälaisia keinoja hyödynnän auttaakseni itseäni voimaan paremmin.

Esimiehenä on tarve kuunnella entistä herkemmällä korvalla puhelinlankojen suhinan läpi miten tiimiläiset voivat. Onko heillä turvallinen tunne tehdä töitä? Minkälainen on etätöitä tekevän kokonaiskuormitus? Olisiko meillä tiiminä tarvetta keskustella asioita läpi enemmän? Kuuntelun perusteella esimies voi koota yhteen minkälaisia keinoja omalla organisaatiolla on tarjota tueksi ja tuoda ne tiimille tiedoksi.

”Joskus hiljaisuus kestää juuri sen verran kauemmin, että minun on syytä herätä kysymään työkaverilta, että miten jakselet tämän kaiken keskellä.”

Myös työkaverina minulla on erittäin merkityksellinen rooli kuuntelijana. Joskus hiljaisuus etäpalaverin aikana kestää juuri sen verran kauemmin, että minun on syytä herätä kysymään työkaverilta, että miten jakselet tämän kaiken keskellä. Ja antaa hänelle se aika kertoa.

Minun ei tarvitse ratkaista ongelmia, kuuntelu riittää

Kuuntelu on jännä työkalu. Usein hairahdumme ajattelemaan, että ihmisen kertoessa haasteistaan hän kaipaa apua niiden samaisten haasteiden ratkaisemiseen. Miten monta kertaa olen itsekin lähtenyt ehdottamaan sitä sun tätä ratkaisua, kun ystäväni on kertonut jaksamishaasteistaan lenkkipolulla. Ystäväni ei kuitenkaan kaivannut ehdotuksiani, vaan korviani. Hänelle se oli välittämistä parhaimmillaan, että kuuntelin ja samalla hän sai itse prosessoida tilannettaan.

Nyt kun emme kohtaa toisiamme työpaikkojen käytävillä ja palavereissa, niin meidän täytyy käyttää näitä välittämisen korvia entistäkin tietoisemmin huolehtiaksemme sekä itsestämme että toisistamme. Sille on syynsä, että meillä on kaksi korvaa ja vain yksi suu.

Halusimme osaltamme koota asiakkaidemme avuksi etätyökykyjohtamisen tukipaketin, johon kuuluu pulssinomainen kartoitus poikkeustilanteeseen ja opas työkyvystä huolehtimiseen. Mikäli kiinnostuit aiheesta, niin ota meihin yhteyttä tyokyky@veritas.fi

Henkilökuva Veritaksen työkykyasiantuntija Minna Blissistä.

Minna Bliss