Saat työkykyjohtamisen yrityskohtaiset tiedot verkkopalvelustamme

19.10.2020, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Verkkopalvelumme on uudistunut vauhdilla kuluvan vuoden aikana. Myös työkykyjohtamisen osio uudistui 2019 puolella ja viimeisimpänä uudistuksena palveluun ovat tulleet henkilöstön työkykyjohtamisen tunnusluvut, jotka kertovat yrityksen, johtamisen, henkilöstön ja työyhteisön tilanteesta.

Tämä on tärkeä työkalu varsinkin henkilöstöhallinnosta vastaaville, joilla ei välttämättä ole omaa henkilöstöhallinto-ohjelmaa ja ovat itse kehittämiensä Exceleiden sekä työterveystilastojen varassa. Tilastotietojen avulla pystyt seuraamaan mm. tasa-arvoon liittyviä asioita: henkilöstön ikä ja sukupuolijakaumaa sekä siihen yhdistettynä miten palkka jakautuu henkilöstön kesken.

Työkykyjohtamisen tunnuslukuina pääset seuraamaan mm. työkykykartoituksen indeksin kehitystä, myönnetyn työhyvinvointituen määrää ja TyEL-vakuutusmaksuluokkaa. Sairauspoissaoloihin liittyvää tietoa pääset itse muokkaamaan.

Yllämainituista tilastoista saat kätevän yhteenvetoraportin, jonka avulla voit tarkastella tunnuslukuja ja muutoksia vuositasolla. Raporttia kannattaa hyödyntää, kun suunnitelet työkyvyn edistämisen toimenpiteitä työpaikallasi.

Voit käydä tutustumassa päivitettyyn verkkopalveluumme omilla tunnuksillasi. Mikäli sinulla ei ole vielä tunnuksia, saat ne ottamalla yhteyttä omaan vakuutusyhteyshenkilöösi tai käyttöönotto-sivulta.

Johan Treuthardt