Siirry suoraan sisältöön

Veritaksen vuosi 2021

Veritas huolehti vuonna 2021 noin 14 200 yrittäjän ja 8 000 yrityksen työeläkevakuuttamisesta. Vuosi oli koronapandemian vuoksi monille yrittäjille ja yrityksille raskas. Olimme asiakkaidemme tukena ja autoimme heitä monenlaisissa muutostilanteissa.

Asiakaspysyvyys parantui vuoden aikana entisestään ja Veritas sai ennätysmäärän myös uusia asiakkaita. Sijoitustuloksemme oli koko 2000-luvun paras: sijoitukset tuottivat vuoden aikana 12,6 prosenttia.

Yritysvastuuraportti

Vastuullisuustyötä Veritaksessa kehitettiin entisestään vuoden 2021 aikana. Veritas laati vuoden aikana sijoituksille ilmastotiekartan ja määritteli välitavoitteet, jotka ohjaavat kohti sijoitusten hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.

Yritysvastuuraportti 2021

Vuosikertomus 2021

Veritaksen vuosikertomus 2021 sisältää yritysvastuuraportin, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

Yritysvastuuraportti 2021

Toimintakertomus ja tilinpäätös (pdf)

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (pdf)


Helppoa ja sujuvaa asiointia. Sain vastauksen kysymykseeni ja neuvoja sekä lisätietoa tulevaa varten.
Kiva, kun saa neuvontaa myös puhelimitse, eikä vain diginä!

TyEL, YEL ja oma vakuutusihminen – kaikki yhdestä eläkeyhtiöstä.

Meillä puheluusi vastaa ihminen ja aina alle 20 sekunnissa.

Ota vakuutus