Minna Stenman

Lupa innostua ja hohottaa ääneen!

Minna Stenman, Minna Bliss

4.11.2021, Blogi

Muuttuvasta työelämästä on puhuttu jo pitkään ja etenkin toimistotyötä tekeville tuli pandemian myötä iso muutosrysäys lähes kertaheitolla. Poikkeusolojen hellitettyä on taas mahdollisuus palata toisten ihmisten luo ja muokata uudenlaisia yhteistyön tapoja. Tavat kannattaa muodostaa niin, että ne kannattelevat hyvää työarkea ja tuovat positiivista energiaa.

Sitä saa mitä määrittelee

Työkyvyn johtamisen mittaristo ennen koronaa ja koronan aikana on ollut jokseenkin negatiivisväritteistä; sairauspoissaoloja, kustannuksia, tapaturmia, sairaudenhoitoa, pahoinvointia, tehottomuutta jne. Jo vuosia sitten World Economic Forumissa puhuttiin, että 2020-luvun tärkeimpiä taitoja työelämässä ovat empaattisuus ja yhteistyökyky. Näkyvätkö nämä osaamiset ja kyvykkyydet nyt tavoitteissamme ja toiminnassamme?

Väitämme, että nyt jos koskaan on mahdollisuus luoda uusia tapoja, aloittaa jokseenkin puhtaalta pöydältä! Katse kannattaa kohdentaa rohkeasti ja vankasti tulevaan taustapeilin sijaan, koska vanhat menetelmät ja mittarit eivät ole joka tapauksessa enää vertailukelpoisia uusien työtapojen myötä. Voimme aidosti pysähtyä tähän hetkeen ja miettiä minkälaisia me haluamme olla nyt ja tulevaisuudessa sekä miten saamme halutut asiat näkymään arjen toiminnassamme.

Yhteinen hyvä kohtaamistemme agendalla

Olimme asiakasyritystemme tavoin tehneet omassa tiimissämme havainnon, että etäily ja yksinolo olivat alkaneet puuduttaa ja kyllästyttää, joten tilanteen helpottaessa lähdimme miettimään minkälaiset arvot haluamme kuvaamaan oman tiimimme tekemisiä ja minkälaisten käytäntöjen avulla elämme arvojemme mukaisesti. Meille on tärkeää muun muassa positiivinen ilmapiiri, sparrailu yhdessä ja oppiminen toisiltamme, joten näitä tukemaan työarjestamme löytyy:

  • Hyvä juttu! tiimipalaverin agendalla
  • Kick-out, yhteisten saavutusten läpikäynti vuoden lopun jouluaamiaisella (tämä ollut jopa herkistävä kokemus osallistujille ja lisäbonuksena tässä on valmiiksi tehtyä työtä vuoden alun kehityskeskusteluja ajatellen)
  • Opitaan yhdessä: Webinaarien ja blogien ideointi yhdessä, keskinäinen ammentaminen kokemuksista ja näkemyksistä
  • Nauretaan yhdessä: Yhteiset työpäivät säännöllisesti mahdollistamaan vapaamuotoisen vuoropuhelun ja ajatusten vaihdon, yhteiset virtuaaliset kahvihetket
  • Jaetaan yhdessä: Onnistumisten ja hyvien hetkien jakaminen soitoin, teams-puheluin ja läsnä

Positiivisuuttakin voi mitata!

Jo Einstein on havainnollistanut, että kun ihmiselle kirjoittaa auki yhdeksän kertotaulun, jonka viimeisessä tuloksessa on pieni virhe, niin ihmisen huomio kiinnittyy siihen ainoaan virheeseen. Positiiviseen täytyy siis toistuvasti ja tarkoituksella kiinnittää huomiota! Miten sitten positiivisuutta ja iloa voidaan lisätä, mitata ja sen kautta todentaa onnistumisia? Ilon mittaaminen voi aluksi tuntua vaikealta, mutta mittareita löytyy kyllä. Mittareita voisi olla esimerkiksi henkilöstökyselyissäkin paljon käytetty eNPS, osallistumisen määrä yhteiseen tekemiseen, kollegoilta kuultu puhe (oi, teitä on kiva nähdä, kun olette niin iloisia), organisaatioon sitoutuminen, uusien ideoiden määrä, toisilta opitut asiat…

Ei varmasti tarvitsisi edes perustella, miksi iloon ja yhteiseen tekemiseen kannattaa panostaa, mutta faktahan on, että hyvinvoivat ihmiset tekevät parasta tulosta töissä. He ovat monin kerroin tuottavampia, kun he suhtautuvat työhönsä intohimoisesti ja sitoutuneesti. Intohimon ja positiivisen suhtautumisen tueksi työhön tarvitaan myös palautumisen hetkiä, arvojen mukaista toimintaa, myönteisiä kokemuksia, selkeitä toimintamalleja ja tuen saamista tarvittaessa. Näiden avulla tuetaan myös paljon tapetilla olevaa mielenterveyttä.

Hyvinvoivassa organisaatiossa nauru raikaa

Nauretaanko sinun työpaikallasi ääneen vai hymyilläänkö teillä seesteisen Mona Lisamaisesti? Onko ääneen nauraminen noloa, eikä se oikein kuulu businessmaiseen käyttäytymiseen? Stewart Blackin (HBR 2020) mukaan nauru vähentää stressiä ja tylsistymistä, vahvistaa sitoutumista ja immuunijärjestelmän toimintaa. Nauru on myös tärkeää luovuuden, motivaation ja tehokkuuden lisäämiseksi!  

Entä nauratko yksin vai yhdessä? Tutkimusten mukaan 97% ajasta nauramme toisten kanssa. Nauraa voi niin läsnä kuin etätyössä, mutta työhön tarvitsee järjestää riittävästi huokoisuutta sen mahdollistamiseksi. Tehokkaalla työpaikalla siis puhutaan paljon asiaa ja asian vierestä, kuunnellaan toisiamme ja tietenkin hohotetaan ääneen! Mitäpä tuohon sitten enää muuta kuin kysymys: miten monta naurun hetkeä sinun työpäivääsi mahtuu? 😃

Blogin takana seisovat Veritaksen työkykyasiantuntijat Minna Bliss ja Minna Stenman, jotka suhtautuvat intohimoisesti omaan iloiseen työyhteisöönsä ja muiden työyhteisöjen innostamiseen ja sparraamiseen!

Minna Stenman

Minna Stenman

Minna Bliss