Maaliskuussa 2020 digitalisaatio oli mietinnässä monessa yrityksessä. Yrityksissä puhuttiin digitalisaatiosta ja siitä, miten digitalisaatio tulee vaikuttamaan arkeemme ja käyttäytymiseemme, mutta käytännön suunnitelmat ja aikataulut puuttuivat. Yleinen käsitys oli, että digitalisaation toteuttaminen vie useita vuosia. Mahdollisuuksia digitaaliseen kehitykseen tunnistettiin pilvipalveluissa ja yritykset löysivätkin palveluista kustannustehokkaita ratkaisuja omiin tarpeisiin.
Sitten tuli korona ja muutti kaiken.
Jäin etätöihin maaliskuun puolivälissä. Olimme juuri ehtineet pitää ITIL-kurssin, mutta seuraava huhtikuulle suunniteltu kurssi siirrettiin syksylle ja pidettiin lopulta kokonaan etänä, kuten suuri osa kurssitarjonnasta tänä päivänä. Arki muuttui kevään aikana. Tapaamiset siirrettiin Teamsiin ja kalenteri täyttyi etäkokousvarauksista. Monelle alkava etätyö merkitsi uutta arkea: työ, päiväkoti ja koulu piti yhteensovittaa ihan uudella tavalla. Moni vanhempi pääsi kokeilemaan opettajan virkaa, kun lapset toivat koulun kotiin ja tarvitsivat apua sekä koulutehtävissä että nettiyhteyden kanssa. Matkustaminen lakkasi ja monet käyttivät vapautuneen ajan ulkoiluun. Välillä lenkkipoluilla oli jopa ruuhkaa ja kansallispuistoista tuli hetkessä suosittuja.
Koronan jäljissä yhteiskunta sulkeutui ja moni yritys kärsi tilanteesta taloudellisesti. Toisaalta kriisi synnytti myös uusia liikeideoita ja palveluita, joissa digitalisaatiolla oli merkittävä rooli. Ostokset ja palvelut siirtyivät verkkokauppoihin – jos sellaista ei ennestään ollut, niin nyt kannatti avata uusi palvelu. Sosiaaliset mediat toimivat hyvänä mainoskanavana.
Fyysinen läsnäolo rajoittui yrityksissä minimiin ja pakotti miettimään uusia ratkaisuja. Jos esimerkiksi asiakirjojen sähköinen allekirjoituspalvelu ei vielä ollut käytössä, niin nyt oli oiva hetki sen hankkimiseen. Työpajat siirtyivät virtuaalitapahtumina Teamsiin. Ajattelin ennen, että fyysinen läsnäolo on onnistuneen työpajan edellytys. Olin väärässä: prosessimäärittely, lean ja aivoriihi onnistuvat hyvin etänä. Fläppitaulut löytyvät myös sähköisinä versioina ja kaikki voivat osallistua työpajaan ideoineen – post-it-lappuja voi myös kiinnittää virtuaalisesti.
Mitä olemme oppineet korona-ajasta?
Suomessa etätyö on ollut tuttu käsite jo ennen koronaa. Tämä sinänsä varmaan auttoi siirtymisessä etätöihin aloilla, joilla tämä oli mahdollista. Arki muuttui. Kaikki, mikä voitiin hoitaa etänä, hoidettiin etänä. Opetus kouluissa ja yliopistoissa vaihtui verkko-opetukseksi, tapaamiset asiakkaiden ja toimittajien kanssa hakivat uusia muotoja Teams-kanavissa ja liikematkustaminen käytännössä pysähtyi – ainakin hetkeksi. Miltä sitten tulevaisuus näyttää?
Väitän, että arki näyttää hyvin erilaiselta, kun joskus voimme jättää koronan taaksemme. Etätyö säästää aikaa, kun työmatkat jäävät pois, ja se voi myös tehostaa työajan käyttöä. Toisaalta kokousten määrä on kasvanut, osittain varmaan johtuen siitä, että luonnollinen kasvokkain tapahtuva asioiden hoitaminen ei ole etätyön takia onnistunut. Isot toimistotilat vaihtunevat tulevaisuudessa pienempiin, työmatkailu vähenee ja etätyö mahdollistaa myös työn tekemisen jopa kaukana työpaikasta – ehkä juuri siellä unelmatalossa kaukana kaupungin hälinästä. Viestinnässä korostuu sähköisten työkalujen käyttö, todennäköisesti yhdistettynä yhä enemmän virtuaalikokemuksiin. Haittapuoli nopeassa digimurroksessa on sosiaalisten kontaktien vähyys. Valitettavasti tämä näkyy jo tänään mutta todelliset seuraamukset selviävät todennäköisesti psyykkisinä ongelmina vasta myöhemmin.
Digiloikka eteni korona-aikana vauhdilla, kun vuosia kestävä loikka tapahtuikin muutamassa kuukaudessa. Jo nyt tiedämme, että arki tulee olemaan erilainen pandemian jälkeen. Paluuta aikaan ennen koronaa ei ole. Kukaan ei toivo vastaavanlaista pandemiaa jatkossa, mutta yksi positiivinen asia voidaan yhdistää koronaan – digiloikka.
