Kari Vatanen

Onko eläkejärjestelmämme vankka vai sen kehitystarve rankka?

Kari Vatanen

17.9.2021, Blogi

Eläketurvakeskus julkisti perjantaina 17.9. uuden kansainvälisen arvion Suomen eläkejärjestelmän vahvuuksista ja haasteista. Professori Torben M. Andersenin laatiman arvioraportin mukaan Suomen eläkejärjestelmän perusrakenne on osoittautunut vankaksi kansainvälisestä näkökulmasta tarkasteltuna. Vaikka akuutteja uudistuksia vaativia ongelmia ei ole, eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyys kohtaa haasteita keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

Suomen eläkejärjestelmän tärkeimmiksi vahvuuksiksi on raportissa tunnistettu edunsaajien yhden luukun periaate, nykyisten eläkkeiden hyvä riittävyys sekä järjestelmän sisältämät automaattiset sopeutusmekanismit. Kansalaisten näkökulmasta eläkejärjestelmä toimii yhden luukun periaatteella. Etuuksien rakenne on suhteellisen yksinkertainen ja ansaitut eläkeoikeudet säilyvät työpaikkaa vaihdettaessa. Eläkkeiden riittävyys on tällä hetkellä kansainvälisesti tarkasteltuna hyvällä tasolla sekä korvaustasojen että köyhyyden torjunnan avulla määriteltynä. Lisäksi järjestelmään määritellyt automaattiset sopeutusmekanismit eläke-etuuksien tason ja eläkeikärajojen tarkistuksessa parantavat eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyttä tulevaisuudessa.

Raportin mukaan Suomen eläkejärjestelmän merkittävimmät haasteet liittyvät sen rahoitukselliseen kestävyyteen keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Vaikka järjestelmään on rakennettu automaattisia rahoituksellista vakautta tukevia sopeutusmekanismeja, ne eivät ole riittävän vahvoja varmistamaan eläkemaksujen ja eläkemenojen tasapainoa. Alhainen syntyvyys pienentää nuorempien ikäluokkien kokoa ja se heikentää sekä koko eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyttä että sukupolvien välistä tulonjakoa ja riskien hajauttamista.

Lisäksi raportti kyseenalaistaa eläkejärjestelmän sijoitustoiminnan nykyisen säätelykehikon kykyä kuvastaa eläkejärjestelmään kohdistuvia riskejä oikealla tavalla. Sijoitussääntelyn perustana olevat periaatteet ovat varsin monimutkaiset, eikä ole selvää antaako se eläkevakuuttajien sijoitustoiminnalle sopivat puitteet. Eläkejärjestelmän rahastoidun osan tuotto muodostaa huomattavan osan tulevien eläkkeiden rahoituksesta ja sijoitustoiminnan kannalta rahastoidut vastuut ovat luonteeltaan pitkäaikaisia. Sääntelykehikkoa tulisikin arvioida sen suhteen, mille tasolle sijoitustoiminnan riskinotto tulisi asettaa vastuiden pitkäaikainen luonne huomioiden.

Työeläkejärjestelmän pitkän aikavälin haasteet

Eläketurvakeskuksen lakisääteisten eläkkeiden pitkän aikavälin laskelmien (Tikanmäki ym., 2019) mukaan työeläkkeiden maksutaso pysyy nykyoletuksilla vakaana 2050 luvulle asti. Sen jälkeen demografiset tekijät alkavat heikentää järjestelmän rahoituksen kestävyyttä ja eläkemaksut kohtaavat merkittäviä korotuspaineita etuisuuksien rahoituksen turvaamiseksi. Järjestelmän rahoituksen tasapainon näkökulmasta kaksi suurinta pitkän aikavälin riskiä ovat heikko syntyvyys sekä pysyvästi matalat pitkän aikavälin sijoitustuotot.

Yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän eläkemenon ja maksutason ennustettu kehitys rahastoitujen työeläkevarojen erilaisilla tuotto-odotuksilla (lähde: Tikanmäki ym. 2019).

Yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän eläkemenon ja maksutason ennustettu kehitys rahastoitujen työeläkevarojen erilaisilla tuotto-odotuksilla (lähde: Tikanmäki ym. 2019).

Heikko syntyvyys pienentää tulevia eläkemaksuja maksavia ikäluokkia, jolloin eläke-etuisuuksien maksajien ja niiden saajien välinen suhde heikkenee. Ratkaisuna tähän ongelmaan voisi olla joko syntyvyyden tai työperäisen maahanmuuton kasvattaminen. Molemmille keinoille löytynee sekä puolestapuhujia että vastustajia riippuen poliittisista katsantokannoista. Sen sijaan sijoitusten tulevien tuotto-odotusten kasvattamiselle eläkejärjestelmän riskinkantokykyä lisäämällä luulisi olevan helpompaa löytää poliittinen yhteisymmärrys. Jo yhtä prosenttiyksikköä korkeammalla sijoitustuotolla on merkittävä vaikutus eläkejärjestelmän rahoituksen tasapainoon pitkällä aikavälillä.

Professori Torben M. Andersenin laatima arvio Suomen eläkejärjestelmän vahvuuksista ja haasteista kannustaa niin ikään arvioimaan työeläkevarojen sijoitustoiminnan nykyistä sääntelykehikkoa. Hänen mukaansa avainkysymys liittyy siihen, millainen on hyväksyttävä sijoitustoiminnan riskinoton taso ottaen huomioon vastuiden luonne, jotta riskin ja tuottojen välille syntyy oikea tasapaino. Eläkejärjestelmän sijoitustoiminnan riskinkantokyvyn tasoa ja sitä mukauttavia keinoja on siis syytä arvioida uudelleen. Samalla sääntelyn monimutkaisuutta voitaisiin kai mieluummin vähentää kuin lisätä.

Lähteet:

Muita blogeja aiheeseen liittyen:

Kari Vatanen

Kari Vatanen

  • Sijoitusjohtaja