Taloussanomat julkaisi keskiviikkona 9.12.2020 artikkelin, jossa pohdittiin velkavivun käyttämistä eläkejärjestelmässä. Kokoomuksen entinen kansanedustaja Eero Lehti ehdotti jutussa lakimuutosta, joka sallisi eläkeyhtiöiden hankkia markkinoilta pitkäaikaisia lainoja ja sijoittaa näin saadut varat hajautetusti rahoitusmarkkinoille. Esimerkkinä mainittiin globaaleihin pörssiosakkeisiin sijoittaminen äärimmäisen halvan velkarahan avulla, mikä voisi parhaimmillaan tuoda useiden miljardien lisätulot eläkejärjestelmään.
Artikkeliin haastatellut Etlan ja Eläketurvakeskuksen edustajat pitivät ehdotusta periaatteellisesti järkevänä ja toteutuskelpoisena eläkejärjestelmän rahoituspohjan vahvistamiseksi. Sen sijaan artikkeliin haastatellut työeläkeyhtiöiden edustajat eivät velkavivun käytöstä liiemmin innostuneet, sillä kasvava velkavipu toisi eläkeyhtiöihin uuden lisäriskin hallittavaksi. Miksi lisäriskin ottaminen parempien tuottojen toivossa ei työeläkeyhtiöille maistu? Pelkäävätkö työeläkeyhtiöt sijoitusriskien ottamista, kuten Taloussanomat arveli?
Velkavivun käyttö työeläkesijoituksissa
Tarkastellaanpa näitä väittämiä seuraavaksi vähän tarkemmin. Vuonna 2015 tuli voimaan määräaikainen laki, joka mahdollistaa työeläkeyhtiöille uusien vuokra-asuntokiinteistöjen rakennuttamisen enimmillään 50 prosentin velkavipua käyttäen. Sen sijaan muiden sijoitusten vivuttaminen ulkoisella velanotolla ei ole työeläkeyhtiöille lain mukaan mahdollista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö työeläkeyhtiö voisi sijoittaa leveroituihin eli vivutettuihin sijoitustuotteisiin. Esimerkiksi kiinteistöpääomarahastoissa käytetään hyvin yleisesti velkavipua ja onpa sisäinen velkavipu mukana myös monen pörssinoteeratun osakkeen taseessakin. Suoraa työeläkeyhtiön sijoitusomaisuuden leverointia voidaan myös toteuttaa erinäisten johdannaissopimusten avulla.
Ulkoisen velkavivun käytön mahdollistaminen olisi toki positiivinen lisä työeläkeyhtiöiden sijoitusmahdollisuuksiin, mutta yksittäisenä lisäyksenä se ei ole riittävä kasvattamaan työeläkejärjestelmän sijoitusten tulevia tuottoja. Syy tähän löytyy työeläkeyhtiöiden vakavaraisuussäätelystä, joka ohjaa edelleenkin merkittävän osan työeläkeyhtiöiden sijoitusvarallisuudesta matalamman riskin ja tuottojen korkosijoituksiin. Yksinkertaisin keino kasvattaa työeläkejärjestelmän tulevia tuotto-odotuksia olisi sallia sijoituksille korkeampi riskitaso, jotta suurempi osa varoista voitaisiin siirtää korkosijoituksista osakkeisiin. Ulkoista velkaa ei ole mielekästä käyttää niin pitkään kuin riskitasoa voidaan kasvattaa vähentämällä olemassa olevia korkosijoituksia.
Työeläkejärjestelmän vakavaraisuussääntely
Työeläkejärjestelmässä työeläkeyhtiön sijoitustoiminnan riskinkantokyky määräytyy laitoksen vakavaraisuuden perusteella. Laki eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja vastuuvelan kattamisesta säätelee automaattisesti eläkelaitoksen sijoitussalkun riskitason ja sen riskinkantokyvyn eli vakavaraisuuden välistä suhdetta. Suurempi vakavaraisuus mahdollistaa sijoitusten allokoinnin riskipitoisempiin omaisuusluokkiin, kuten osakesijoituksiin. Samalla sijoitussalkun pitkän aikavälin odotettu tuotto kasvaa. Jos eläkelaitoksen vakavaraisuus pienenee, sijoitusriskien kantokyky heikkenee ja eläkelaitoksen tulee allokoida sijoitussalkkuaan pienempiriskisiin omaisuusluokkiin, kuten korkosijoituksiin.
Vakavaraisuussääntely ohjaa työeläkeyhtiöitä myötäsykliseen dynamiikkaan: työeläkeyhtiön tulee vähentää riskisijoitusten osuutta silloin, kun sijoitusmarkkinoiden kriisit laskevat sijoitusten arvoja ja pienentävät yhtiön vakavaraisuutta. Vastaavasti riskipitoisten sijoitusten osuutta voidaan vähitellen kasvattaa sijoitusmarkkinoiden arvojen palautuessa. Pahimmillaan työeläkesijoittaja myy halvalla ja ostaa kalliilla vakavaraisuussääntelystä johtuen ja tällä on sijoitustuottoja alentava vaikutus pidemmällä aikavälillä.
Työeläkejärjestelmän riskinkantokyvyn vahvistaminen
Eläketurvakeskus tilasi vuosi sitten Jukka Rantalalta esiselvityksen yksityisen sektorin työeläkevarojen sijoitustuottojen kohentamismahdollisuuksista. Esiselvityksen mukaan työeläkejärjestelmän riskinkantokykyä tulisi vahvistaa, jotta työeläkelaitokset voisivat muuttaa sijoitusallokaatioita riskillisempään ja tuotto-odotuksiltaan korkosijoituksia parempaan suuntaan. Keinoina tähän Rantala suositteli tutkittavaksi joustojen lisäämistä eläkkeiden rahastointisäännöksiin ja vakavaraisuussääntelyn muuttamista sijoitusmarkkinoiden suhdannevaihteluita paremmin huomioiviksi.
Mahdollisuus ulkoisilla lainoilla toteutetun velkavivun käyttöön olisi tervetullut lisä työeläkeyhtiöiden sijoitustoiminnan keinovalikoimiin, mutta työeläkejärjestelmän pidemmän aikavälin tuotto-odotuksia se ei yksin nosta. Sitä varten tarvitaan työeläkejärjestelmän riskinkantokyvyn lisäystä esimerkiksi vastuuvelan tuottovaatimuksen osaketuottosidonnaisuutta kasvattamalla. Sijoitusmarkkinoiden nollakorkoympäristössä osaketuottosidonnaisen osuuden reilumpikin nosto nykyiseltä 20 prosentin tasolta voisi olla perusteltua.
