Sallimmeko epäasiallista kohtelua?

Johan Treuthardt

20.12.2021, Blogi

Negatiivisissa asioissa vellomista ja juoruamista tapahtuu kaikilla työpaikoilla. Olen pohtinut tätä paljon viime aikoina, koska olen huomannut miten varsinkin etätöissä negatiivisuus vaikuttaa omaan energiaani, jaksamiseeni ja fiilikseeni. Vellovat asiat syövät valtavasti energiaa (ja myönnän itsekin syyllistyneeni negatiivisuuteen), joten ajattelin, että nyt on puuttumisen paikka.

Kulttuuri muodostuu jokaisesta kohtaamisesta – ei prosessikuvauksessa

Työpaikkojen on täytynyt jo vuosia laatia erityisesti palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma. Lisäksi tasa-arvo, varhainen tuki sekä muut työpaikan ilmapiiriin liittyvät asiat ovat olleet vahvasti esillä 2000-luvulla. Hyvän ilmapiirin ja tuottavuuden välillä on löydetty lukuisia vaikuttavuustekijöitä.

Jokainen työnantaja haluaa allekirjoittaa väittämän siitä, että epäasiallinen kohtelu ei ole meillä sallittua. Toteutuuko se todella? Kulttuuri nimittäin syö tässäkin tapauksessa strategian ja erilaiset prosessit aamupalaksi. Mielestäni on tärkeä tiedostaa, että joka ikisessä arjen ihmiskohtaamisessa luodaan se siemen, josta varsinainen kulttuuri muodostuu.

Hiljainen hyväksyntä

Kuinka usein kohtaat tilanteita, joissa kuulet valitusta toisen henkilön häiritsevästä toiminnasta? Kuinka usein tähän vastataan sanoilla: ”hän nyt on tuollainen, siihen pitää vaan tottua” tai ”voi voi, sanoiko hän oikeasti noin, olipa törkeää”? Ja asia joko jää siihen tai sen vellomista jatketaan toisessa foorumissa. Kulttuurin muodostaminen on kaikkien tehtävä ja tämänkaltaisilla vastauksilla annetaan hiljainen hyväksyntä epäasialliselle kohtelulle. Siemen on siis kylvetty.

Toinen esimerkki on kertojan haluttomuus puhua asiasta. On ollut tilanteita, joissa olisin itsekin halunnut kertoa esihenkilölle tai kollegalle kokemastani vääryydestä mutta kun minulle on ehdotettu asian viemistä eteenpäin, niin seinä on tullut vastaan. Usein olen ajatellut, etten halua aiheuttaa draamaa pienestä asiasta, vaikka samalla olenkin kärsinyt siitä sillä tasolla, että olen kokenut tarvetta kertoa siitä. Toinen mitä kuulen samankaltaisissa keskusteluissa, on kertojan ajatus lavertelusta työkaverista. Nämä ovat tilanteita, joita kohdatessani huomaan jääväni pohtimaan, missä on menty väärin. Mikä aiheuttaa meille huonoa omaatuntoa toimia kuten kuuluisi?

”Joka ikisessä arjen ihmiskohtaamisessa luodaan se siemen, josta varsinainen kulttuuri muodostuu.”

Puuttumisella kohti positiivista kulttuuria

Kohtaan usein lasteni kautta päiväkotiympäristöä. Huomaan ihailevani juuri puuttumisen ja oikeudenmukaisen kulttuurin toimivuutta lasteni näkökulmasta. Miten olisikaan, jos lapsi, joka on kokenut ikävän tilanteen ja kertonut siitä lastentarhaopettajalle olisi saanut vastaukseksi: ”Kalle nyt vaan tykkää heittää hiekkaa päällesi, sen kanssa pitää vaan oppia elämään.”

Toki voidaan väitellä siitä, että päiväkotimaailmassa puuttuminen on helpompaa vanhemman ihmisen auktoriteetin takia ja olisi oikeampaa vertailla, miten päiväkodin opettajat kohtelevat toisiaan työyhteisössä. Tavallaan totta, mutta ehkä päällimmäinen kysymys ei tulisikaan olla kumpi on helpompaa. Puuttuminen sekä varsinkin vääryyksistä ilmoittaminen on aina vaikeaa. Mutta ei puuttumisen perimmäinen tarkoituskaan ole olla helppoa, vaan toimia kuten on oikein sekä kulttuurin ja lakien mukaista.

Oma vastuuni kulttuurin luojana

Ihannetilanteessa puuttumisen taitoja harjoiteltaisiin ja aiheesta keskusteltaisiin enemmän. Kulttuuri syntyy käytännön teoista ja niiden säännöllisestä toistamisesta. Meidän tulisi ymmärtää, että juuri ne pienet, toistuvat ikävät kohtaamiset ovat kulttuurin muodostajia, eikä niitä muuteta millään suunnitelmalla tai prosessilla. Siksi pitäisikin uskaltaa toimia heti, kun huomaa vatsanpohjassaan sen ikävän tunteen kuullessaan tai kertoessaan ikävää asiaa. Meillä jokaisella on vastuu, ja mikäli sitä ei halua hyväksyä, niin tietoisesti sallii epäasiallista kohtelua.

Allekirjoittanut lupaa toistaa asioiden esille nostamista maton alle lakaisemisen sijaan, vaikka jo ajatus itsessään aiheuttaa epämukavuuden tunnetta. Toisaalta olen kuitenkin oppinut vuosien varrella, että epämukavuusalueelle meneminen on itsensä kehittämisen alue. Joten miksi en tässäkin asiassa sietäisi epämukavuutta, kun tiedän sen johtavan enemmän hyviin kun huonoihin asioihin?

Johan Treuthardt