Tom Kumlin oli 17-vuotias, kun hän haki paikkaa Svenska Teaternin valaistusassistenttina vuonna 1976. Työelämä olisi voinut viedä toiseenkin suuntaan, sillä entisestä kesätyöpaikasta soitettiin samalla viikolla ja tarjottiin vakituista paikkaa. Jokin kuitenkin veti teatteriin, ja sinne Kumlin myös jäi.
”Ei minulla alkuun ollut käsitystä siitä, mihin olin tulossa. Tämä on ihan erilainen maailma kuin mikään muu työpaikka”, suunnittelevana valaistusmestarina työskentelevä Kumlin kertoo.
Kumlin ei ole ainoa, joka on viihtynyt Svenska Teaternissa pitkään. Pienessä työyhteisössä kaikki tuntevat toisensa ja yhteishenki on hyvä.
“Työstäni jään eniten kaipaamaan työkavereita. Työyhteisö on kuin yhtä perhettä ja kaikki tukevat toisiaan. Se auttaa jaksamaan, sillä työ voi olla melko stressaavaa ja päivät pitkiä.”
Kumlinin supervoima on pysyä rauhallisena ja ystävällisenä, vaikka ympärillä myrskyäisi.
”Kaikki kyllä järjestyy ja ensi-ilta koittaa aina lopulta. Svenska Teaternin entinen johtaja Calle Öhman tapasi aina sanoa ’muistakaa, että kyse on vain teatterista, mutta kuitenkin meidän teatterista’.”
Raha ei ole kaikki kaikessa
Työuralle on silti mahtunut hetkiä, jolloin oma jaksaminen ei ole ollut parhaissa kantimissa. Lasten saaminen on Kumlinin mukaan tarjonnut sopivan irtioton työelämästä. Isyysvapaiden jälkeen teatterille on palannut muuttunut mies.
Kun perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi, isillä ei vielä ollut oikeutta isyysvapaaseen. Kumlin jäi tuolloin palkattomalle vapaalle, jotta sai olla poikansa kanssa kotona.
”Eihän se taloudellisesti ollut järkevää, mutta raha ei ole kaikki kaikessa. Minulle oli tärkeämpää, että sain olla lapsen kanssa. En vaihtaisi sitä mihinkään.”
Kumlin koki, että aika lasten kanssa kotona oli kuin akkujen lataamista. Teatteriin oli mukava palata, kun oli jonkin aikaa tehnyt ja ajatellut jotain aivan muuta.
Nuorten jaksaminen huolestuttaa
Kumlin on pysynyt terveenä ja jaksanut työskennellä eläkeikään asti. Hän on kuitenkin huolissaan työelämän kovenevasta tahdista ja nuorten jakamisesta.
”Aiemmin tahti oli hieman hitaampi. Nykyään kaikki on nopeampaa ja tuntuu, että jo nuoret uupuvat. Se on hieman pelottavaa.”
Eläkkeelle siirtyvillä työntekijöillä on paljon hiljaista tietoa, jota kannattaa organisaatiossa siirtää ja jakaa jo hyvissä ajoin ennen eläköitymistä. Svenska Teaternissa näin on tehtykin ja hiljaista tietoa on siirretty Kumlinin kollegoille.
Kumlin itse ei ole vielä liiemmin varautunut eläkeaikaan.
”En ole edes katsonut, kuinka paljon eläkettä saan. Toivon, että pysyn terveenä ja saan leikkiä lastenlasten kanssa. Se on kaikkein tärkeintä.”
