Happy Resources, mitä kannattaa miettiä, kun yrittäjyys on alkuvaiheessa?
14.7.2021, Asiakastarinat
12.7.2021, Uutiset ja lehdistötiedotteet
Veritas Eläkevakuutuksen hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi KTM Carl Haglundin.
Haglund työskentelee tällä hetkellä johtajana konsulttiyritys Accenturessa ja siirtyy Veritaksen palvelukseen viimeistään tammikuussa 2022.
5.7.2021, Blogi
Tiistai-ilta, tunteessa on jonkinlaista euforiaa. Työpäivä on päättynyt, aurinko paistaa ja kesä on saapunut. Nämä aurinkoiset kesäillat ovatkin parhaita, niin kauniita ja omalla tavallaan hiljaisia, vaikka kuulen lintujen laulun ja naapureiden lasten huudot kesken heidän leikkien.
30.6.2021, Uutiset ja lehdistötiedotteet
Koronaviruspandemia on sysännyt liikkeelle monenlaisia muutoksia ympäri maailman ja eri toimialojen. Paljon puhutaan muun muassa kasvaneesta työttömyydestä ja konkursseista, mutta millaisia positiivisia muutoksia pandemian aikana on nähty yrittäjien keskuudessa?
24.6.2021, Uutiset ja lehdistötiedotteet
Finanssivalvonta (Fiva) on julkaissut teema-arvion Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutuksen toimeenpanosta. Fiva teki tammikuussa 2021 teema-arvion, jossa selvitettiin eläkelaitosten käytännön menettelyä työtulon vahvistamisessa.
23.6.2021, Blogi
Me eläkeyhtiössä törmäämme YEL-vakuutuksen herättämiin epäluuloihin joka päivä. Järjestelmässä on toki parannettavaa ja uudistuksiakin tarvitaan, mutta YEL on myös mainettaan parempi vakuutus. Se on yrittäjän sosiaaliturvan perusta.
19.5.2021
18.5.2021
12.5.2021
10.5.2021
3.5.2021
29.4.2021