Omassa lähipiirissäni on viidenkympin molemmin puolin olevia henkilöitä, jotka etsivät työpaikkaa ja uusia haasteita. He ovat työkykyisiä, motivoituneita ja kyvykkäitä oppimaan. Työuraa heillä on jäljellä karkeasti arvioiden 15–18 vuotta, mutta he kertovat, että uutta työpaikkaa ei vain tunnu löytyvän. Monet kertovat, että ovat saaneet hakuprosessissa nopeasti kutsun jatkohaastatteluun, heitä on pyydetty vastaamaan videokysymyksiin jne., mutta näiden jälkeen onkin vastassa ollut hiljaisuus.
Työmarkkinoilla esiintyy valitettavan selkeästi ikäsyrjintää. Ikäsyrjintää ei kukaan myönnä, mutta julkisuudessakin monet työnhakijat ovat kertoneet, että ovat päässeet haastatteluihin heti, kun ovat jättäneet CV:stä vanhimmat työkokemukset ja koulutukset pois, jättäen vain uusimmat koulutukset sekä kokemuksen.
Mistä tämä kertoo? Kertooko se siitä, että kategorisesti kuvitellaan 50-vuotiaan kehityksen ja kompetenssin katkeavan kuin seinään vai siitä, että tämän hetken 30–40-vuotiaat rekrytoijat ja esihenkilöt eivät ole riittävän itsevarmoja palkatakseen johdettavakseen itseään kokeneempia työntekijöitä? Tai siitä, että rekrytoidaan liikaa itsensä näköistä tekijää? Vai oikeasti siitä, että työnantajat eivät ole halukkaita palkkaamaan enemmän kilometrejä omaavia työntekijöitä, koska pelkäävät heidän jäävän työkyvyttömiksi ja aiheuttavan näin isoja kustannuksia?
Kronologinen ikä rasitteena?
Olen kohtalaisen pitkän HR:ssä tehdyn työurani aikana kohdannut henkilöitä, jotka ovat 55+-vuotiaana jääneet odottamaan tulevaisuudessa häämöttäviä eläkepäiviä, jolloin oman osaamisen ylläpitäminenkään ei ole ollut kovinkaan kiinnostavaa. Olen myös kohdannut muutaman vuoden valmistumisen jälkeen työelämässä olleita nuoria, jotka ovat niin uupuneita, etteivät he koe jaksavansa osallistua ammattitaitoa ylläpitävään koulutukseen. Heidän mielessänsä on saattanut jopa se eläkekin vilahdella.
Koenkin paradoksiksi, että pidempään työelämässä olleita lähemmäs 50-vuotiaita ja etenkin tuon maagisen 50-vuotispylvään ohittaneita ”klassikoita”, kuten eräs nuorempi kollegani kerran kuvasi, pidetään kärjistetysti tumpeloina tekniikan suhteen, kehitystä vastustavina ja siitä pudonneina jarruina, joihin ei kannata panostaa. Jos kuitenkin pohditaan hieman toisesta näkökulmasta tätä osaa työvoimasta, nähdään, että tähän ikäluokkaan kuuluvat ovat yleensä sellaisessa elämänvaiheessa, jolloin voidaan täysin panostaa työuraan ja kouluttautua edelleen, ollaan joustavia työajan suhteen, resilienssiä löytyy yllättäviin tilanteisiin ja ihan pienestä vastoinkäymisestä tai kynsivallintulehduksesta ei jäädä sairauslomalle.
Motivaatio ei katso ikää
Motivaatio ei ole iästä kiinni. Se vaikuttaa moneen asiaan kuten siihen, että pidetään huolta omasta ammattitaidosta. Osaaminen ja oppiminen ovat tulevaisuuden työelämässä ensiarvoisen tärkeitä tekijöitä, joilla on myös yhteys mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Näenkin, että vastuullinen työnantaja antaa työntekijöilleen mahdollisuuden kehittyä ikään tai muihin syrjiviin syihin katsomatta ja vastavuoroisesti jokainen työntekijä pitää huolen omasta osaamisestaan eli markkina-arvostaan.
Työelämässä pitäisi arvostaa eri-ikäisyyttä ja sen tuomia mahdollisuuksia, vaikka johtamiseen se saattaakin tuoda haasteita. Eri-ikäiset työntekijät kun täydentävät toisiaan ja vertaisoppimista tapahtuu puolin ja toisin. Tärkeää on, että tuodaan rakentavasti esille erilaisia näkemyksiä ja uskalletaan kokeilla uutta. Ymmärrettäisiin, että hieman enemmän kilometrejä takana olevalla saattaa olla jopa paremmat valmiudet tiettyihin tehtäviin kuin hektisiä ruuhkavuosia elävillä. Näin yritys kehittyy ja menestyy. Suomi tarvitsee osaavia työntekijöitä, jotka jaksavat työelämässä tavoite-eläkeikään ja jopa sen yli. Työikäisen väestön vähentyessä tämä on entistäkin tärkeämpää.
Mahdollisen ennenaikaisen työkyvyttömyyden pelossa ei ikääntyviä työntekijöitä kannata karsastaa. Mikäli työkyvyttömyys toteutuisi, ei 56- tai 58-vuotias työntekijä ole kalliimpi kuin esimerkiksi 25-vuotias työuransa alussa oleva, useimmiten päinvastoin.
Uudessa hallitusohjelmassa kannustimia
Kesäkuun alussa julkaistussa Eläketurvakeskuksen tutkimuksessa todettiin, että Suomessa työnantajien mielestä keskimäärin 70-vuotias on liian iäkäs työskentelemään ja noin 54-vuotias liian nuori jäämään eläkkeelle. Suomen uudessa hallitusohjelmassa iäkkäämpien työllistämiseen liittyviä taloudellisia velvoitteita suunnitellaan kevennettäväksi siten, että yli 55-vuotiaina aidosti uusina työntekijöinä palkatuista henkilöistä yrityksille syntyvä työeläkevakuutusmaksun maksuluokkavaikutus poistettaisiin. Tällä toimenpiteellä pyrittäisiin turvaamaan yli 50-vuotiaiden työuran jatkuminen. Tämän lisäksi valmistellaan myös verouudistusta, joka kannustaisi eläkkeellä olevia yli 65-vuotiaita tekemään nykyistä enemmän töitä.
Toivonkin, että työmarkkinat alkaisivat aidosti pitää noin 50-vuotiaita ihan kelpo työntekijöinä. Työuraa on kuitenkin edelleen jäljellä vielä pienen ihmisiän verran.
